Puoli vuotta takana – mitä Lappiin muuttaminen on muuttanut elämässäni?

Tulin Lappiin joulukuun alussa 2018, hieman yli puoli vuotta sitten. Halusin muuttaa Lappiin ja olin aktiivisesti hakenut töitä pohjoisesta. En halunnut tehdä muuttoa joskus eläkeiässä (jota ei kenties koskaan tule) tai rikastuttuani (jota ei myöskään ole näköpiirissä).

Miltä nyt siis tuntuu? Olen asunut ja työskennellyt Lapissa reilun puoli vuotta ja ainakin saman verran on edessä.

Urho Kekkosen kansallispuisto, Sompion luonnonpuisto, Saariselän polut, Hammastunturin erämaa ja kaikki muutkin hienot polut ja kohteet

Luonto täällä on mahtavaa joka päivä. Vaikka esimerkiksi viime viikolla satoi, olen silti kävellyt lähimetsässä aamulenkillä ja jos ei huvita ulkoilla, katsonut ikkunasta metsää ja lintuja.

En ahdistu kesän kylmyydestä, siitä josta päivitykset sosiaalisessa mediassa typistyvät usein sanapariin ”Suomen kesä” ja kuviin villasukista ja takkatulesta. Nautin viileydestä, eikä sille tietenkään olisi mitään tehtävissäkään, kun en ole sään valtias.

Minulle kynttiläkuuset ja tunturit ovat eksoottisia, sillä olen syntynyt ja kasvanut Savossa ja asunut Keski-Suomessa, missä maisema ja luonto on erilaista.

Lappiin olen tutustunut vasta viime vuosina ja heti ensimmäisestä nyppylästä, jonka muutama vuosi sitten näin, mahdollisesti jo siinä Aavasaksan kohdalla, minulle iski valtava halu ahmia tätä erilaista maisemaa. Kauhon sitä silmiini hetkelliseksi mielihyväksi retkien yhteydessä sekä muistini sopukoihin sen ajan varalle, jonka vietän vaikkapa tietokoneen ruutua tuijotellen.

Tankavaarasta lähtevät Urho Kekkosen kansallispuiston luontopolut ovat aamu- ja iltalenkkiainesta, talvella metsissä täällä oli hienoa hiihdellä tykkylumia ja kaamoksen väriä ihaillen.

Lisäksi pienen ajomatkan päässä (tai bussimatkan päässä) on läjäpäin retkikohteita, joita kahmiessa voi viettää loppuvuoden kaikki viikonloput. Vaellukselle Lapin kansallispuistoihin ja erämaa-alueille on korkeintaan muutaman tunnin matka, lähimpänä Kiilopään lähtöpiste Urho Kekkosen kansallispuistoon 20 minuutin ajomatkan päässä.

Asun lähempänä Saariselkää ja Ivaloa kuin Sodankylän keskustaa, mutta aikomuksenani on kaivella myös Sodankylän suuntaa myöhemmin, kun ensin olen retkeillyt tarpeekseni tässä lähistöllä.

Välillä kaikki tämä luonto aivan hengästyttää, myös kirjaimellisesti.

Kun perjantaina sain ajatuksen Ruijanpolun kävelemisestä, hyppäsin vain lauantaina vartiksi bussiin, jäin Kiilopääntiellä pois ja kävelin UKK-puiston ja Sompion luonnonpuiston reittiä Sompiojärvelle. Sieltä liftasin takaisin kotiin sunnuntaina.

Entäs asuminen kaukana kaikesta? Vaatimatonta asumista ja tilapäisiä liikenneongelmia

Olen viihtynyt. Vaihdoin viihtyisän kerrostalokodin Jyväskylässä kimppakämppään keskellä ei mitään. Huoneisto on vanha, mutta käyttökelpoinen. Luovuin tavaroista, että mahtuisin tänne yhteen huoneeseen. Jaan kylpyhuoneen kämppiksen kanssa ja onnekseni hän on tosi ihana tyyppi.

Kauppaan on 8, 30 tai 60 kilometriä riippuen siitä, kuinka monta juustopakettia haluaa samassa rivissä olevan. Matka ei haittaa, sillä ostaminen ei ole minusta kovin kiinnostavaa ja sitä tarvitsee tehdä harvoin. Lisäksi huhuista huolimatta tänne korkeudelle kulkee vielä postikin, joten netin kautta voi tilata samoja asioita kuin muuallakin.

Auto ei käynnistynyt talvella, koska oli niin kova pakkanen, joten menin ystävän luo kissanvahdiksi linja-autossa. Kokki tarjosi tosin omaa autoaan, jolla olisin päässyt, mutta tuolloin olin vielä hieman arka ottamaan vastaan apua. En haluaisi asua kaukana työpaikasta juuri pakkasessa autoilun hankaluuden vuoksi.

Liftatessa kyydin kovalla pakkasella saa kohtuullisen nopeasti, sillä ihmiset eivät halua syyllistyä heitteillejättöön. Asun paikassa, jonka kohdalla on bussipysäkki ja vuoroja menee kumpaankin suuntaan neljästi päivässä, mutta ei enää iltamyöhällä tai ihan aikaisin aamulla.

Palvelut ovat onneksi enimmäkseen netissä

Jos olisin muuttanut vaikka Rovaniemelle, se olisi varmasti ollut melkein samanlaista kuin Jyväskylässä asuminen, tai jos olisin muuttanut Sodankylään tai Ivaloon, elämäni olisi asumista pienellä paikkakunnalla. Nyt asun maalla.

Kirjastoauto käy parin viikon välein pihassa. Kiitos, sivistystä toimitettuna työpaikan pihaan. Kirjastoauton kyydissä kulkee myös pieni apteekki ja äänestyskoppi.

En ole vielä joutunut asioimaan pankissa tai vakuutusyhtiössä. Viime vuosina olen huomannut, ettei juuri mitään asioita voi enää hoitaa konttoreissa, vaan puhelinaikojen puitteissa ja nettiasioinnilla. Ongelmiahan tulee vain, jos jokin asia vaatii henkilökohtaista käyntiä konttorilla.

Esimerkiksi pankkikortin noutaminen Rovaniemeltä tuntuisi melkoiselta urakalta: 2,5 – 3 tuntia suuntaansa linja-autossa, jossa toki voi tehdä etätyöpäivän, mutta olisi se aikamoista. Vastikään sain lukea, että esimerkiksi Utsjoella oli ollut hieman hankaluuksia kortin hakemisen kanssa, kun konttori on aukisin vain yhtenä päivänä viikossa eikä suoraa kontaktia pankkiin ole.

Henkinen eristäytyminen ei ole ollut niin vaikeaa kuin kuvittelin

Olen ollut viikkoja erossa kaikista aiemmin tuntemistani ihmisistä ja ajanut tuhansia kilometrejä autolla tai istunut linja-autossa, kun on ollut sukulointia tai työmatkoja, sillä kaikki tuppaa tapahtumaan etelässä. Matkustaminen rasittaa mieltä ja kroppaa, ja ikävöin takaisin aina, kun olen muualla.

Olen oppinut olemaan murehtimatta piireistä pois jäämisestä, koska minun ei vain ole mahdollista mennä kaikkeen mukaan välimatkan takia. Nopeasti opin, että tuskin yksi seminaari muuttaa maailmaa. Verkostoituminen on ollut kivaa, mutta nyt kun sitä ei juurikaan enää tapahdu, seuraa rauha: ehkä on parempi, ettei tarvitse olla jatkuvasti menossa.

Arvostan enemmän tapahtumia, kun niitä on harvakseltaan. Minusta on tosin tullut myös vaativa seminaarien sisältöjen suhteen: jos matkustan monta tuntia nähdäkseni jonkun esitelmän, sen on parasta olla huolellisesti valmisteltu.

Työn ohessa tapaan kaikki ihmiset, jotka ovat tämän työn kannalta merkityksellisiä. Työn kautta olen saanut myös uusia ystäviä. Lopuille täytyy yrittää olla sähköpostitse ja puhelimitse olemassa.

Ammattitaidon kehittäminen täällä on helppoa niin pitkään kun sen voi tehdä itsenäisesti, sillä kaikenlaisesta aikaa vievästä sälästä eroon päästyä on aikaa lukea kirjoja ja tutkia asioita. Virallisia opintojani en ole edistänyt ollenkaan, mutta sen sijaan oma taitojen profiili on alkanut vahvistua aitojen kiinnostuksen kohteiden mukaan.

Jollain tapaa itseni vertailu muihin ihmisiin on vähentynyt runsaan yksin vietetyn ajan myötä: minkäpä sille mahtaa, että toiset ovat niin mahdottoman taitavia ja minä vaikutan kömpelöltä vieressä. Olen tehnyt siitä oikein taidetta: kävelen omassa tahdissa ja välttelen kaikkia seuramatkoja tunturiin.

”Olisipa ihanaa tulla käymään!” Niin olisikin, mutta en pidätä hengitystä odotellessa

Muutama ystävä on täällä käynyt ja ollut ihmeissään tästä kylästä: mitä kaikkea täällä onkaan!

Kovinkaan moni ystävä tai tuttava ei ole talven mittaan käynyt, sillä matka tänne pohjoiseen on pitkä ja kun ystävät tulevat tänne, he rientävät suoraan vaellukselle tai rinteeseen. Ei ole aikaa rupatella niitä näitä ja Tankavaaran risteys vain hurahtaa ohi. Se on ihan ookoo, älkää tunteko syyllisyyttä. Teillä ei ole aikaa, minulla taas on hyvä olla yksin.

Jos joku harvakseltaan käykin, huomaan että juorut leviävät tehokkaasti. Valitettavasti myös väärinkäsitykset, mistä taas oppii olemaan hiljaa omista asioista. Eniten ottaa päähän minua välttelevät ihmiset, jotka kuitenkin kysyvät toisten ihmisten kautta, mitä minulle kuuluu. Kiitos, että käytätte rajallista energiaanne minuun, teen parhaani että puhetta riittää jatkossakin. Uskon tietäväni, miksi korviani välillä kuumottaa.

Runsas itsekseen oleminen ei sovi kaikille. Minulle sopii, vaikka se ei olekaan pakollista. Mitä enemmän saan olla omissa oloissani, sen enemmän tajuan sen olevan sitä, mitä haen elämältä. Olen ihan turhaan yrittänyt olla niin kovin sosiaalinen koko aikuisuuteni ajan: ei siitä ole ollut kenellekään etua ja vähiten itselleni.

Työelämätilanne

Ainakin joksikin aikaa Lapissa asuminen on ratkaissut ongelman työttömyydestä. Kaikenlaisia askareita täällä riittää tehtäväksi, mutta jos tulee tänne ilman kontakteja, ei pidä olla kovin nirso.

Itse pääsin eräänlaiseen piilotyöpaikkaan, johon olisi riittänyt paljon hakijoita etelämpänä. Piilotyöpaikalla tarkoitan, ettei tätä työpaikkaa ollut koskaan missään julkisessa haussa, vaan arvelin verkostoni vinkkien perusteella, että kohta täällä saatettaisi tarvita tällaista ja tein sitten tarjouksen.

Tulevaisuus Lapissa

Unelmaduuniani, eli erilaisten sisältöjen tekemistä ja kokoamista, voin jatkuvasti edistää harrastamalla minulle tärkeitä asioita. Opiskelen itsenäisesti valokuvaamista, videointia, sisällöntuotantoa ja markkinointia, sillä hyödyn niistä nykyisessä työssä ja saan eväitä jonnekin tulevaisuuteen myös.

Jos työsuhde joskus loppuu, jään tyhjän päälle asumisen suhteen. Täällä asuntotilanne on kehno, sillä kaikki vuokra-asunnot ovat ainakin talvisin täynnä sesonkityöntekijöitä. Yleensä työnantaja auttaa asunnon etsimisessä, mutta joskus on otettava vastaan vähän mitä sattuu saamaan.

Toisaalta voi käydä joskus aivan uskomaton munkki ja silloin voi päätyä asumaan hienoonkin paikkaan puoli-ilmaiseksi. Viisainta on pitää koko ajan silmällä asuntoja, sillä hyvät menevät nopeasti.

Voisin asua tulevaisuudessa lähes missä tahansa päin Lappia. Olen valmis asustelemaan pohjoisemmassa, missä en oikeastaan ole vielä edes kunnolla käynyt, tai lännessä, joka on tuttua aluetta. Etelämpää kiinnostaisi ehkä Posio tai monipuolinen Kuusamo.

Hassuimmat unelmat liittyen Lappiin: liikuteltava koti ja kalastus

Unelmoin edelleen pienen pienestä kodista, jota voisi siirrellä muutaman kuukauden välein uuteen paikkaan (asuntovaunu tai siirrettävä pienoiskoti) ja koko Lapin kiertueesta, jolla voisin tutustua kahden vuoden aikana kaikkiin Lapin kuntiin ja sitten valita asuinpaikkani kiertueen lopuksi sen mukaan.

Haluaisin myös oppia kalastamaan.

4 vastausta artikkeliin “Puoli vuotta takana – mitä Lappiin muuttaminen on muuttanut elämässäni?”

  1. 3 vuotta sitten Lapin pikkukylään muuttaneena voin samaistua kaikkeen tässä tekstissä. Ennen nautin kaupunkielämästä suuresti, mutta nykyään kaipaan sieltä koko ajan harvempia asioita. Suhde ostamiseen on muuttunut, kun kauppaan ei pääse aina kun huvittaa – ostaminen ei todellakaan ole niin tärkeää kuin kaupungin ylitarjonnassa kuvitteli. Nyt ihmettelen vain sitä, miksi en aiemmin tajunnut, että tällainen erämaaelämä tekisi minut näin onnelliseksi. Päädyin Lappiin vahingossa ja se oli onnekas vahinko. Ainoastaan tuo asuntotilanne harmittaa, ei viitsisi loputtomiin asua pienissä kimppakämpissä, mutta eipä sitä toisaalta paljon kotona malta olla, kun tunturiin pääsee kotiovelta.

    1. Kiitos kommentista! Tuo on totta, että tuohon asumiseen auttaa melkoisesti ulkoilumahdollisuudet. Minun mukana tulee myös pieni koira, mikä kaventaa asunnoissa valinnanvaraa entisestään.

    1. Kiitos kommentista! Kyllä minä todellakin uskalsin, itse asiassa ehdin jo vähän tuskastua, kun työnhaku ei heti tuottanut tulosta. 😀

Jätä kommentti

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.