Retkisuunnitelmia kesäksi Sompiossa – kevätsateen piiskatessa on hyvä punoa juonet valmiiksi!

Ensi kesä tulee olemaan työntäyteinen, joten retket on suunniteltava tarkoin. Missä siis aion retkeillä ensi kesänä? Reittivalinnat eivät yllätä, sillä ne sijaitsevat kaikki aivan lähellä!

Kaikki nämä reitit ovat tällä hetkellä joko sohjohangen alla tai sulamisvesistä märkiä.

Toivoisin ihmisiltä kärsivällisyyttä kevääseen: niin kauan kuin lumi suojaa, on yleensä ihan hyvä hiihdellä, sillä hanki suojaa maastoa. Mutta kun lumi sulaa, saapuu kosteus. Minkään Lapin kohteen luonto ei oikein kestä toukokuun sulan maan vaellusretkeilyä, sillä maastot ovat märkiä ja polut kaivautuvat syvälle maahan, kun tunturien rinteet eivät ole kuivuneet.

Kannatan siis malttia: meillä on kuitenkin mahtava kesä aikaa nauttia maisemista, ilman teemme luontoon todella pysyvää jälkeä!

Kestävöitetyt sorapolut ovat toukokuussakin usein hyviä kohteita, mutta niille voi tehdä usein vain lyhyitä päiväretkiä. Jos siis lomasi on toukokuussa, valitse vaelluskohde Etelä-Suomesta!

Mutta tosiaan, minne aion kesällä itse vaelluskenkäni ja polkulenkkarini viedä:

  • UKK-puiston Tankavaaran lähireitit
  • Hammastunturin erämaa
  • Ruijanpolku
  • Pyhä-Nattanen Sompion luonnonpuistossa
  • retkikohteet Kiilopäällä ja Saariselällä
  • Sodankylän lähiretkikohteet (linkki alla)
Visit Sodankylä on listannut hienoimmat päiväkohteet yhdelle sivulle.

Rajallinen aika ja jopa kiinnostuksen kohteetkin

Asun kesän Tankavaarassa ja minulla on töitä koko kesän. Lomapäiviä ei ole juuri kertynyt. Suunnitelmat täytyy siis upottaa viikonloppuihin, arkivapaisiin ja retkiin mahdollisten asiakkaiden kanssa. On kiva, että polut ovat lähellä, helposti käytävissä. Osa on saavutettavissa myös bussilla!

Tankavaaran luontopolut olen kolunnut talvella moneen kertaan. Olen käynyt hiihtelemässä Jorpulipäällä, nähnyt maisemat Pikku-Tankavaaralta ja jopa Pyhä-Nattasen huipun ja sieltä avautuvan maiseman näin, kun lunta oli joulukuun alussa vain nimeksi.

Nyt on aika tutustua Sompion kesään!

Sompion alue käsittää valtavat erämaa-alueet. Niiden alueella riittää tutkittavaa niin poluissa kuin poluttomissakin paikoissa. Lisäksi alueella on ihania matkailuyrityksiä, joissa tulen vierailemaan välillä työasioissakin.

Tiedän myös, että pääsen kesällä tutustumaan paremmin Vuotson kylään ja sitä ympäröivään luontoon.

Sompio sijaitsee 200 kilometriä napapiiriltä pohjoiseen, Pohjois-Sodankylässä, Suomen Lapissa. Laajan erämaa-alueen suurimmat kylät ovat Lokka sekä saamelaiskylä Vuotso. Alun perin Sompio oli kylä, johon alueen asukkaat asettuivat lumisen keskitalven aikaan harjoittamaan poronhoitoa. Muun vuoden he viettivät liikkuvaa elämää erämaassa metsästäen ja kalastaen.

Visit Sompio -sivusto

Eräs yksittäinen unelmapaikka, jossa haluan kesällä käydä, on uimaranta Lokassa. Siitä kertoo Jonna Saaren kirjoittama juttu Retkipaikassa:

Nuku yö ulkona 31.8.

Koska asun nyt pohjoisessa, on hauskaa, että jotkut hyvät riennot tulevat tänne eikä minun tarvitse matkustaa aina etelään nauttimaan kanssaretkeilijöiden seurasta. Suomen Ladun Nuku yö ulkona -päätapahtuma järjestetään Kiilopäällä, joten minulla on sinne tosi lyhyt matka.

Missä sinä aiot retkeillä ensi kesänä? Kiinnostavatko nämä kohteeni sinua?

2 vastausta artikkeliin “Retkisuunnitelmia kesäksi Sompiossa – kevätsateen piiskatessa on hyvä punoa juonet valmiiksi!”

  1. Sompio ja Tankavaara ovat jääneet itselleni vielä tyystin käymättömiksi, vaikka lähiseuduilla olenkin reissannut. Pitää joskus mennä tutustumaan.

    Olen suunnitellut tälle kesälle aika vähän mitään lopullista. Ajattelin mennä aika lailla fiilispohjalta. Kesäkuun alussa olen kuitenkin nyt jo varmuudella menossa Inariin, ehkäpä myös Hammastunturiin.

    1. Nämä ovat helposti saavutettavissa, tai siis ainakin Tankavaara, kun bussipysäkki on siinä muutaman sadan metrin päässä polkujen lähtöpisteestä! Inari on todella kaunista seutua, sekin on oikeastaan kesän listallani, mutta yritän ensin hankkia vankan paikallistuntemuksen 🙂

Jätä kommentti

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.