Aurinkoretki Jorpulipäälle eli Iso-Tankavaaralle ja kesän vaellusmuistoihin

Voi miten hienolta tuntuikaan vaelluskengän ja varvikon kohtaaminen. Polun kaarros, rakkakivikko ja auringonpaiste lämmittämässä selkää. Karu luonto, jossa kuitenkin kevät tekee työtään kiivaasti, harppoen omaa vauhtiaan.

Kun kiipesin Jorpulipään rinnettä ylös, en enää muistanutkaan äskeistä hiihtomatkaa keskeltä sulaneen suon läpi, metsän halki ja moottorikelkan jäljellä pysytellen. Unohdin heti, miten suksi liukuu eteenpäin ja kenkä on kiinnitetty suksen siteeseen, paikoilleen ja pohjasta jäykemmäksi. Kuinka suksisauvoilla piti ottaa tukea kaltevan kohdan tullen, ettei suksi lipsahda sivuun. Unohdin jopa suksista lähtevän kahinan ja rahinan, joka kevättä kohti tuntuu yltyvän, peittäen lopulta alleen hiihtokaverin puheen, lintujen laulun ja ties minkä luonnon konsertin.

Muistin sen, kuinka rinkka selässä kävellään kilometrejä, jalkojen ottaessa vastaan rinkan ja vaeltajan painon. Selkä hieman hikoaa, vaatetta pitää vähentää aamupäivän lämmetessä. Kuinka askel toisensa jälkeen tehdään matkaa, kuinka välillä istutaan mättäällä, keitetään vettä ja milloin mitäkin pastaa lounaaksi. Miltä purukahvi maistuukaan, tai miltä letut illalla autiotuvan hellalla, kun kiisseliaineksesta tulee maailman hienointa hilloa, jos mitään muuta ei ole mukana eikä marjaonni suosinut.

Jorpulipään huipulla ilta-auringossa kävelemässä.

Jostain tuli mieleen myös erämaasauna Luirojärvellä, se jonka liukkaita lauteita pitää ensin pestä, että ilkeää itsensä niille istuttaa ja vettäkin kantaa sankokaupalla pitkoksia, nekin ehkä ainakin syksyllä liukkaita, pitkin. Ja sitten kun on kannettu puut, vedet ja pesty lauteet ja sytytetty kiuas, voidaan istua sateessa juttelemassa tai olla hiljaa, kumpi käy ennemmin fiilikseen.

Nukkuminen teltassa tulee ajatuksiin, kuinka tekisi mieli aamulla loikoilla pitkään, mutta sitten tietää pian iskevän pissahädän ja aamunälän ja janonkin. Ja kulkemaankin tekisi taas hieman mieli, vaikka jäsenet ihmettelevät eilisen päivän kilometrejä.

Jorpulipään huippu

Sellaisia ajatuksia minä ajattelin toukokuun alussa, ensin hiihdettyäni Jorpulipään rinnettä puoleen väliin, sitten unohdettuani että olen hiihtänytkään ja patikoituani muutaman sata metriä huipun ympäri.

Kirjoittamassa Jorpulipään vieraskirjaan kevään ensimmäisiä merkintöjä.
Kevään ensi merkit vieraskirjassa. Kuva: Heikki Sulander

Podcast ”Liisa Lapin Ihmemaassa”, jossa kerron ajatuksiani Lappiin muuttamisesta:

Kirjoittamani talvijuttu Jorpulipäältä Retkipaikassa:

Jätä kommentti

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.