Se on sen arvoista

Ei siellä kukaan ollut kävellyt aikoihin, mutta kuinkas se sanonta menikään: vapaa on vain umpihanki. Joten sinne mentiin.

Olin kuullut ja kartastakin tarkastanut, että lähettyvillä, Pikku-Tankavaaran huipulla, Kuukkelilenkin varrella, olisi näkötorni. Sieltä voisi olla makeat maisemat. Tiesin, että ainakin osan matkasta hankeen on kaivertunut kahden kengän levyinen tie (olinhan sitä itse edesauttanut), mutta nappasin lumikengät varmuuden vuoksi kainaloon.

Olin siis käynyt tornilla jo kerran, mutta tällä kertaa päätin kiertää koko polun aina takaisin Wanhalle Waskoolimiehelle asti. Siellä kuulemma kulkisi polku.

Ja kulkikin, tiettyyn pisteeseen asti. Sitten edessä oli vain umpihankea.

Tämä tietenkin takaisi täydellisen hiljaisuuden – kiroilusaarnojen välissä siis. Kaaduin ainakin neljä kertaa takamukselleni hankeen ja aluksi saatoin nauraa kohtaloani, mutta se neljäs kerta kieltämättä kirvoitti kielenkantani muutamaan ärräpäähän. Jalkani kun upposivat lumikenkien ansiosta vain polveen asti.

Mutta kuten kuvista näkyy, kyllä se kannatti.

Lyhyesti sanottuna: erinomainen esimerkki siitä, mitä vaivaa videokuvaaja / valokuvaaja näkee saadakseen toivotun lopputuloksen.

Sitä en tiedä, onko tämä nyt kovin hyvä retkivinkki. Hikiliikkujalle ehkä?

Jätä kommentti

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.