Kadonneiden silmälasien metsästys

Se kuulostaa varsinaiselta tekosyyltä lähteä metsään.

Sellainen se olikin, kerta kaikkiaan tekosyy.

Tapahtui viime talvena.

Olimme sunnuntaina ajaneet kotiin Lapista ja pieni jet lag ja matkanjälkeinen uupumus oli jäsenissä ja aivoissa. Tuntui, ettei mistään tullut mitään, kaikki takkusi.

Lemmetin Mikko varmaan sai jonkun etiäisen meidän Keski-Suomeen palaamisen tuskastamme. Sanoi, että pitäisi taas lähteä laavulla käymään, kun silmälasit taisi tippua sinne, tuletteko mukaan etsimään?

Mikäs siinä, ajelimme Jyväskylästä ensin Mikon tykö Konnevedelle ja sitten taas laavulle keskelle metsää, jonnekin Savon ja Keski-Suomen rajamaille. Muka silmälaseja etsimään.

Oikeasti me ajelimme dronella, lumikenkäilimme Mustikkavuorelle sumun sekaan ja söimme eväät.

mustikkavuori

Sumun peitossa olleella Mustikkavuorella olemme sittemmin käyneet ihailemassa oikeaa maisemaakin, mutta tuolloin ei paljon nenäänsä pidemmälle nähnyt.

Tarkistimme myös, oliko iso kivenmurikka paikallaan ja siellähän se oli.

isokivi.jpg

Silmälasitkin löytyivät. Iltakahvin jälkeen olikin mukava käydä vielä pimeällä kurkkimassa tuon ison kivenmurikan alle.

 

Jätä kommentti

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.