Myöhäisen syysvaelluksen teemaksi ruoka vai pelko?

Olen haaveillut muutamasta yöstä yksin metsässä ja muutamasta hyvässä seurassa.

Ajattelin josko karkaisin viikolla reissuun yksin ja valokuvaajat ajaisivat sitten vaikka yötä myöten perässä parin päivän kuluttua lähdöstäni. Tämä järjestely juontanee juurensa ”rankasta” valokuvausaiheisesta retkestä viime syksynä.

Saisin etumatkaa.

Ottaisin mukaan omat lempiruokani ja kokeilisin uhkarohkeita kokkauksia, joita ei kehtaa muille harjoittelematta tarjota.

Voisin ihan vaan itsekseni ihmetellä maastoa joko pienessä lumipeitteessä tai sitten aivan pimeässä.

Luin mainion artikkelin pelosta Retkipaikassa. Tämä inspiroi minua ajattelemaan tämän vuoden uudenvuodenlupaustani tehdä jotain pimeänpelolleni. Mikä olisi mukavampaa, kuin että vähän pelottaa ja mukana on paljon ja hyvää ruokaa? Valitsenko siis teeman, joka on ruoka ja pimeänpelko?

 

Marrasvaellus Salamajärven kansallispuistoon

En pääse matkaan suksilla, tai sitten täytyy tapahtua yllättävä kylmän rintaman nousu.

Paikka on osittain tuttu. Olen käynyt Salamajärvellä aiemmin: hiihtoretkellä koulun kanssa ja syysvaelluksella Heikin kanssa. Salamajärven kansallispuiston reittejä on monta erilaista, joista oikeaksi vaellukseksi voi kutsua ehkä yhtä rengasreittiä: Hirvaan kierros, 58 km.

Päivämatkojen säilyessä kohtuullisina olisi alustava suunnitelma ehkä kiertää reitti näin tai sitten päinvastaiseen suuntaan ja viettää matkalla neljä yötä:

  • Koirasalmi-Pyydyskoski 4 km
  • Pyydyskoski-Sääksjärvi 15,2 km
  • Sääksjärvi-Valvatti 12,6 km
  • Valvatti-Sysilampi 15,5 km
  • Sysilampi-Koirasalmi 10 km

Tämän aika tasaisen kansallispuiston reitit hämäävät, sillä ne ovat kansallispuiston esitettä katsottaessa helpon oloisia, mutta paljastuvat paikan päällä vaativiksi. Polut eivät ole kovin leveitä ja kiviä riittää. Itselläni polvet eivät ensimmäisellä kerralla ilahtuneet Vaatimen kierroksesta kahdelle päivälle jaettuna. Tällä hetkellä kuntokin on kuin keuhkokuumetoipilaan: pitkät retket on paras jakaa pätkiin, vaikka tietenkin tämä oikeista vaeltajista näyttää nössötouhulta. Kuume on kuitenkin henkistä: olisi mukava nauttia Lapin eteläpuolisesta luonnosta.

Jos yöpymisten määrästä haluaa nipistää, se kai tapahtuisi tuosta ensimmäisestä yöstä, ensimmäisenä päivänä jaksaa kuitenkin kävellä pidemmän matkan, jos vain valoa riittää.

Jos odottaisin hiihtokelejä, matkat voisivat olla pidempiä ja pääsisin ehkä parilla yöpymisellä – jos siis haluaisin.

Koska jossittelen ja jahkailen, tämän suunnitelman toteutus taitaa siirtyä jonnekin hamaan tulevaisuuteen. Oletko sinä käynyt Salamajärvellä?

09112017-10.jpg

 

Lisätietoa:

Retkipaikka, Sini Malminiemi 5.11.2017: Pelko – mikä meitä luonnossa oikeasti pelottaa?

4 vastausta artikkeliin “Myöhäisen syysvaelluksen teemaksi ruoka vai pelko?”

  1. Oi, ihana Salamajärvi! Minun piti itse asiassa juuri tällä viikolla tehdä siellä pieni vaellus, mutta valitettavasti en päässyt. Jos kaikki olisi mennyt suunnitelmien mukaan, olisin tänään jossain Sysilammen tienoilla, mutta istunkin kotona potemassa ärsyttävää haamuflunssaa. No, toisaalta hyvä, ottaen huomioon viikonlopun tuulivaroitukset – ei olisi hauskaas saati turvallistakaan olla metsävaelluksella sillä säällä.

    Salamajärven kivikkoiset polut ovat yllättäneet minutkin, vaikka näkyyhän se kartassakin, että maasto on yhtä kivikkoa. Viime syksynä lokakuun lyhyinä päivinä huomasi äkkiä, ettei paljoa yli 10 kilometrin päivämatkoja pystynyt tekemään vaivatta. Silloin etenemistä haittasi myös pitkospuiden päälle kertyneiden syksynlehtien muodostama niljainen kerros, joka luisti jalan alla. 😀

    1. Salamajärvi on ihana! Niin monipuolinen retkikohde. Ja tosiaan yllättävä! Meillä päivämatkat venyi viimeksi syysreissua tehdessä pitkiksi, joustaa ei tuolloin voinut kun olimme vuokra-autolla liikenteessä ja varaustupayö varattuna. Sitten oli polvet ihan tuusannuuskana kun kotiuduttiin. Opin, että rauhassa on minun polkuni kuljettava! 😊 Pitkosten liukkautta en muistanutkaan, se on kyllä kenkkua.

  2. Olen käynyt taannoin Salamajärvellä talvella metsäkouluporukalla. Oli kyllä hienot kävely- ja hiihtomaastot! Täytyy lähteä joskus sulanmaan aikaankin, ehkäpä syyslomalla.

    Mulla suurin kynnys lähteä kansallispuistoon on, että siellä voi törmätä muihin ihmisiin 😀 Ihan parasta olisi olla siellä yksin tai hyvän ystävän kanssa. Vaikka sitten lopulta kohtaamiset muiden retkeilijöiden kanssa on yleensä ihan mukavia.

    1. Heh, tuolla ei vielä kauheasti törmää muihin retkeilijöihin, ellei nyt sitten siinä Koirasalmella hengaa päiväretkeilijöiden kanssa. Lääniä riittää tallustella ja itsekin aattelin, että vain yksinäisyyttä hakeva lähtee tuonne, kun syksyn mainiot retkeilysäät ovat ohi. 😉 Kansallispuistoissa ei oikeasti ole niin kovin hirveitä ruuhkia. Tai ehkä Nuuksiossa on, mutta se onkin niin kaukana täältä Keski-Suomesta katsoen. 😀

Jätä kommentti

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.