Papua ranteisiin ja jerkkua reisiin

Erikoisruokavalion toteuttaminen pidemmällä vaelluksella ei ole mahdotonta, mutta vaatii pientä perehtymistä, tuoteselosteiden läpikäyntiä ja etukäteisvalmistelua.

Pitkäkestoisessa rasituksessa riittävä energian saanti tulee taata ja huomioida myös ruokavalion merkitys palautumisessa. Liian vähäinen energian saanti voi haitata jaksamista ja altistaa jopa sairastelulle.

Pitkillä retkillä tai kovassa rasituksessa energiantarve voi olla jopa kaksinkertainen normaaliin elämään verrattuna.

Eri ravintoaineiden merkitys pitkällä vaelluksella

Hiilihydraatit ovat tehokkain energianlähde – jos näissä nuukailee niin tehot loppuvat.

Proteiinin merkitys taas on olla lihasten ja kehon rakennusaine, jota ei tarvita liikoja. Ylimääräinen proteiini ei mene lihaksiin, vaan varastoituu rasvana. Yleensä riittävä proteiinimäärä saadaan tavallisesta ruoasta. Elimistömme tarvitsee myös rasvoja, pitkäkestoisessa rasituksessa niitä käytetään myös tyydyttämään energiantarvetta.

Vitamiinit ja kivennäiset eivät sisällä energiaa, niiden tehtävänä on tukea elimistön muita toimintoja. Kovan rasituksen jälkeen tulee syödä välittömästi jotain hiilihydraatti- ja proteiinipitoista ruokaa, jotta palautuminen käynnistyy ja kehon energiavarastot täyttyvät.

Oma kasvispainotteinen ruokavalioni

Itse toteutan mahdollisimman pitkälle kasvisperäistä ruokavaliota, mutten ole tiukka vegaani. Jos joku tarjoaa minulle kotonaan aterian, syön sen, koska arvostan hänen elettään ja haluaan tarjota minulle itsetehtyä ruokaa. Silloin, kun voin vaikuttaa raaka-aineiden valintaan itse, valitsen kasvisperäisen tuotteen.

Mitä syön vaelluksella?

Monissa valmiissa, kasvisruoaksi mainostetuissa retkiruoissa on käytetty jotain eläinperäistä (esim. maitojauhetta, suklaata), joten tämä on yksi syy miksi kuivaan ja kokoan retkiruokani monesti itse.

Aamupalani koostuu usein annospuuropusseista, marjakiisselijauheesta ja pähkinöistä/siemenistä. Lisänä leipä ja margariini. Toinen, maistuvampi vaihtoehto, on tehdä itse ns. Björn’s frukostblandning.

Hiilihydraatin lähteinä käytän riisiä, pastaa (usein herne/papupohjaisia), couscousia, perunamuusijauhetta, ohraryyniä ja kvinoaa. Proteiininlähteinä taas nyhtökauraa, härkistä sekä soija- ja hernevalmisteita (Vöner, chorizomakkara, erilaiset kuivavalmisteet kuten kikhernejauho ja soijarouhe). Usein mukana kulkevat myös linssit, pavut ja herneet, jotka on pakattu valmiiksi pahvitetroihin. Näitä käytän pääasiassa talvella, kun ahkion kanssa ei tarvitse viilata grammoja sekä kesällä melontaretkellä.

Kasvisten ja juuresten käytössä vain taivas on rajana. Viimeisimmällä hiihtovaelluksella mukanani oli esim. tuoretta avocadoa ja se säilyi yllättävän hyvin!

Kasvisjuustoa eli vuustoa en ole juurikaan käyttänyt, koska en ole vielä löytänyt maultaan riittävän hyvää tuotetta. Nykyisten vuustojen kuivaaminen onnistuu varmasti samalla tavalla kuin muidenkin raaka-aineiden.

Raaka-aineet kuivaan uunissa, en omista kuivuria. Osan kasviksista saatan kypsentää nopeasti ennen kuivaamista (esim. porkkana, kesäkurpitsa, punajuuri). Levitän ainekset leivinpaperilla päällystetylle ritilälle, kuivauslämpötila on 50 astetta. Uuniluukku hieman auki, jotta ilma kiertää.

Eri raaka-aineet tarvitsevat eri ajan kuivuakseen, mutta sormituntumalla ja maistamalla tiedät milloin on valmista.

Hyvät käytännöt vaelluksella

Lounasruoan laitan ruokatermokseen valmistumaan. Kuivat aineet termariin ja vettä päälle, ruoka tekeytyy syömävalmiiksi 2-3 tunnissa raaka-aineista riippuen. Mikäli käytän nuudelia, lisään sen vasta tauon alussa, koska muuten siitä tulee limaista klimppiä.

Päivällisen valmistan päivän päätteeksi, kun leiri on pystyssä.

Taukoeväinä minulla on vegaanista suklaata ja keksejä, pähkinä-hedelmäsekoituksia, energiapatukoita, sipsejä ja voileipiä.

Esimerkkejä viimeisimmältä hiihtovaellukselta

Aamupalaksi:

  • Björn’s frukostblandning, leipä ja tee

Lounas ja päivällinen:

  • perunamuusijauhe, kuivattu vegechorizo, kuivatut kesäkurpitsa, porkkana, maissi, mausteet
  • riisi, kuivattu Vöner, kuivatut sieni, paprika, herne, mausteet
  • couscous, kuivattu nyhtökaura, kuivatut pakastevihannekset (meksikolainen), mausteet
  • kikhernemunakas aurinkokuivatulla tomaatilla, parsalla, sienillä ja avocado
  • pasta, nyhtökaurapullat (tuoreena), linssit
  • kvinoa, kikherneet, kuivattu härkis, kuivatut pakastevihannekset (aasialainen), mausteet

Margariinia voi lisätä energianlähteenä ruokaan tarpeen mukaan.

Mikäli päivällisestä on jo hieman aikaa, muista syödä jotain myös ennen nukkumaan menoa. Energiavaje voi aiheuttaa yöllä sen, että hyvistä varusteista huolimatta voit palella.

Retkiruokailusta ei kannata tehdä liian hienoa ja monimutkaista, se ei ole itsetarkoitus. Ota mukaan ruokia, joista tiedät, että ne varmasti maistuvat ja sopivat sinulle ja jaksat ne vielä kokata pitkän päivän jälkeenkin myös ahtaissa telttaolosuhteissa.

Testaa mahdollisuuksien mukaan eväät ennen reissuun lähtöä ja muista, että valmiit pussiruoat ovat vallan mainio vaihtoehto sellaisenaan tai hieman tuunattuna!

Vielä lopuksi vegeversio Björnin aamupalasta – ohje

Björnin aamupalaan tulee (vegeversio):

  • 400g kaurahiutaleita
  • 100g mysliä
  • 200g agavesiirappia/jotain sokeria
  • 200g pähkinöitä, rusinoita, kuivattuja hedelmiä tai mitä haluaakaan
  • 300g rasvaa
  • marjakiisselijauhetta

Mysli, kaurahiutaleet, pähkinät ja kuivatut hedelmät sekoitetaan ja paistetaan rasvassa. Tämän jälkeen lämpimään paistokseen sekotetaan agavesiirappi tai sokeri. Valmis, jäähtynyt seos jaetaan 2-3 dl annospusseihin. Sitten lopuksi perään pari ruokalusikallista marjakiisselijauhetta.  Annospussit pakastetaan ennen reissua. Reissussa lisään kuuman veden annoksen päälle aamulla.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s