Talviretki taaperon kanssa – aina onnettomuuksilta ei vältytä

Talvinen päiväretkeily 1,5-vuotiaan kanssa on toisinaan hyvin tapahtumarikasta.

Nyt voinkin jakaa kokemuksen, joka ei mennyt ihan nappiin.

Päiväretkillä yleensä tarkoitan itse enemmän kuin parin tunnin reissua, ei aina valmiita polkuja, jokin kohde, mihin suunnataan ja ruokailuhetki.

aarni_nuotiolla.jpg

Olimme kuluvana talvena Tampereen Kintulammilla talvisessa säässä päiväretkellä. Pakkasta oli noin -6 C ja ilma mukavan aurinkoinen. Tuuli kylmensi olosuhteita ja sen huomioin retken vaatetuksen ja pituuden osalta. Näin pienen ja itse polkuja kulkemattoman retkeilijän kanssa ei matka kohteeseen voi olla kovin pitkä. Valitsin sopivan 700 metrin matkan suuntaansa tutulle laavulle, osan matkaa sai kulkea jäätä pitkin, joka helpottaa huomattavasti.

Pienelle 80 cm lapselle puettiin kerrosvaatetus samaa kaavaa käyttäen kuin aikuisillekin. Pitkähainen body, ohut villatakki, paksut sukkahousut, college-housut, villasukat, lämmin hengittävä fleecehaalari, villatumput, merinovillainen kypärämyssy, tuulta eristävä toppahaalari, paksut vuorelliset reilun kokoiset tumput, tuulen pitävä kypärämyssymallinen hattu ja talvikengät, joissa tilaa ilman kiertää sekä vielä aurinkolasit. Melkoinen varustus siis.

Kenkiin ja tumppuihin on hyvä jättää ilman kiertämiselle tilaa ja mahdollisuus sujauttaa sinne napsautettavat lämmittimet. Toki silloin pitää jo miettiä, jos ilma tuntuu liian kylmältä, että onko järkevää lähteä ollenkaan retkelle.

Aurinkolasit ovat tärkeät pienen silmille, etenkin näin hangen loistaessa. Pipon alla aurinkolasit pysyvätkin tukevasti päässä.

Sitten reissuun!

Päästyämme parkkipaikalle poika sujautettiin kantorinkkaan ja rinkka miehen selkään. Sieltä on hyvät näkymät katsella luontoa ja rinkkaan mahtuu näppärästi muutakin tavaraa.

Kantorinkka on meillä osoittautunut kullanarvoiseksi varusteeksi ja on lähes joka päivä käytössä. Ainakin Partioaitoista voi kysellä kokeiluun kyseistä välinettä. Ergonomia on niin lapselle kuin kantajalle hyvä, eri malleja kokeilemalla löytyi sopiva. Meillä siirryttiin Manducasta rinkan käyttöön heti kun lapsen kyky istua siinä sekä paino sen salli.

lapsikantorinkassa.jpg

Äidin tehtäväksi jäi nyt päivärepun ja koiran huolehtiminen. Maasto tällä reitillä on talvisinkin hyväkulkuinen ja reittimerkinnät selvästi nähtävillä. Aikaa tuohon 700 metriin kului noin 20 minuuttia.

Poika jo tottuneena retkeilijänä osoitteli havaitsemiaan lintuja ja huitoi puista lunta aina sopivan oksan osuttua kohdalle, pieniä iloja.

Perillä laavulla oli selkeä työnjako, pakkasilmalla se helpottaa toimintaa. Myös tieto, että laavulla on valmiiksi puita, kannattaa ennen lähtöä selvittää. Puita piti hieman pienentää ja oma retkikirves auttoi asiaa. Mies laittoi tulet ja sillä välin minä purin repusta ruoka- ja kahvitarvikkeet laavulle. Perusmakkarat aikuisille ja pikkuiselle hedelmäsosetta ja banaania, koska oli välipala-aika.

Saatiin siinä sitten pannuun vedet ja makkarat tulille, koira suhasi tuhatta ja sataa näköetäisyydellä keppi suussaan. Aurinko lämmitti kivasti, vaikka tuuli oli melko kylmä. Päätettiin, että lähdetään syömisen jälkeen kotiin, koska tuuli järven suunnalta  tuntui yltyvän. Lapsi kipitteli koiran perässä ja laskettiin muovipussilla mäkeä (pulkka olis kyllä ollut näpsäkkä mukana näin lyhyellä reissulla).

Saatiin ruuat syötyä ja odotettiin kahveja. Siinä sitten lapsi köpötteli laavun vierellä.

Kunnes: kops! Lapsi kaatui suoraan laavun reunaan kasvot edellä

Vaikka itse olin noin metrin päässä, en ollut tarpeeksi nopea estämään liukastumista.

Lapsen huudon määrä oli hillitön ja samoin vuotavan veren määrä. Tässä kohtaa hyppäsi sydän kurkkuun, kuinka paha haava tuli ja mihin kohtaan kasvoja.

Mies otti lapsen syliin ja minä nopeasti EA-pakkaukselle joka oli repun ulkopuolella laavulla, aina helposti saatavilla. Mies putsasi paperilla veren ja huomattiin, että nenästä vuotaa runsaasti verta sekä silmäkulmasta.

Rauhallisuus, kaiken A ja O tilanteessa kuin tilanteessa, panikointi tarttuisi myös lapseen ja oma ajatuksenkulku sotkeutuisi.

Ainakin lapsi oli tajuissaan ja reagoi kipuun. Lapsi pidettiin rauhoittavasti sylissä puoli-istuvassa asennossa puhdistamisen ajan. Puhdistuksessa voi ainakin käyttää perus-Septidiniä ja nenäliinoja, jotain puhdasta mitä osuu kohdalle. Haavojen sijainti ja syvyys selvisivät samalla. Nenä oli saanut ulkoisesti ison 2 cm haavan, haava putsattiin huolellisesti ja painettiin tyrehdyttämisen edesauttamiseksi. Ihoa yhteenliimavaa perhosteippiä ei arvion mukaan tarvittu. Silmäkulman haava oli todella lähellä silmää, mutta onneksi matalampi syvyydeltään. Kylmä sää auttoi itsessään vuodon lakkaamista.

Nenäverenvuodon sattuessa suositellaan etukumaraa asentoa, jottei veri valu nieluun. Näin mekin toimimme, kun lapsen haavat oli putsattu ja katsottu lapsen tajunnan tilaa, osumat päähän on aina syytä ottaa vakavasti. Haavojen alueet jätettiin ilman peittämistä, alueille laastarin/muun suojan saaminen oli lähes mahdotonta ja haavat tyrehtyivät nopeasti. Haavat olivat onneksi siistejä, ei esimerkiksi puunsäleitä.

Mies hoiti lapsen ensiavun ja minä pakkasin samalla tavaroita ripeään tahtiin.  Tämä työnjako toimi hyvin ja pääsimme poistumaan retkikohteesta. Lapsi ei osoittanut huonovointisuutta ja oli rauhoittunut, nenän haava vuoti hieman verta, silmäkulma oli onneksi tyrehtynyt. Lapsi laitettiin rinkkaan, joka mahdollisti nopeamman kulkemisen autolle.

Meillä molemmilla on kokemusta paljon eri tason ensiaputilanteista vuosien aikana, mutta aina ne yllättävät ja erityisesti näin retkillä. Ikinä en epäröisi soittaa hätänumeroon.

talviretki.jpg

Tämä epäonninen retki muistutti taas EA-pakkauksen tärkeästä olemassaolosta ja omien ensiaputaitojen kertaamisesta.

Retkillä, ilman lapsia tai lasten kanssa on hyvä huomioida olosuhteet, joissa onnettomuus voi sattua ja miten saada apua/ toimia, jos jotain sattuu. Jos ei pääse harjoittelemaan esimerkiksi elvytystä, on sitä hyvä kerrata ainakin teoriassa.

Aina sen ei tarvitse olla mitään suurta kun paniikki voi iskeä.  Onneksi pääsimme ilman aivotärähdystä, murtumaa tai silmän vaurioitumista. Seurasimme lapsen vointia (velttous, oksentelu, päänsärky, aktiivisuus) ja haavojen kuntoa, katsottiin vielä ettei tikkuja ollut haavoissa tulehdusriskin vuoksi.

Seuraavana päivänä nenä oli hieman turvoksissa, mutta ei vinossa. Jos lapsen nenä olisi iskun vuoksi vinossa olisi lähdetty lääkäriin. Silmäkulma oli komeasti mustana ja haava siistin näköinen, ei kuumotusta tai tihkuvaa verta/kudosnestettä.

Mitä meillä mukana talvella EA-laukussa retkellä:

  • Puhdistusaine
  • sidostarpeet (puhdasta sidontaharsoa)
  • kolmioliina
  • elvytyssuoja
  • silmähuuhde
  • laastaria
  • perhosteippiä
  • pinsetit
  • pienet sakset (puukko ei aina toimi kaikessa)
  • avaruuslakana

Puhelimeen kannattaa tallentaa alkunäyttöön 112-sovellus. Sen avulla avun hälyttäjä saadaan automaattisesti paikannettua hätäkeskuksesta ja avunsaanti nopeutuu.

talvikuva.jpg

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s