Polulla olemme kaikki tasa-arvoisia

Retkeily on tasa-arvoinen harrastus. Lähtökohtaisesti.

Ensi viikolla on Minna Canthin päivä ja tasa-arvon päivä. Se sai minut miettimään naisten ja lasten asemaa Minna Canthin ajan Suomessa ja miten siitä on edetty tähän päivään, kun suomalainen nainen on täysin vapaa. Vapaa myös vaeltamaan luonnossa.

Vai onko?

Ei tietenkään aivan täysin, edelleen pitkille vaelluksille lähtevä äiti on lähipiirin mielestä itsekäs tai jonkun mustasukkaisen miehen käytös estää retkeilyharrastuksen aloittamisen. Rankkoja tarinoita olen kuullut näistä aiheista, jotain hullutuksia kokenut itsekin aiemmassa elämässä ja se mitä voin sanoa ohjenuoraksi (turhaan, sillä oivaltamisen hetki on aina liian myöhään ja siihen asti muiden neuvot ovat typeriä): irrottaudu muiden kynnysmattona elämisestä ja elä oma seikkailusi – vapauden huumaa ei voi edes rahalla ostaa!

Suomalainen nainen kantaa soluissaan altistumista alkoholismille ja väkivallalle, joka juontaa juurensa kaukaa historiasta. Yksi alkoholisti sairastuttaa kymmeniä ihmisiä ympärillään, kun luovumme elämästämme toisen riippuvuuden mahdollistamiseksi. Usein mukana seuraa väkivalta.

Edes korkea koulutus ei suojaa ihmistä, yleensä naista, toisen ihmisen, yleensä miehen, vaikutukselta. Olen nähnyt varakkaita ja korkeakoulutettuja naisia hiipimässä omassa kodissaan pitkin nurkkia toisen ihmisen pelossa, mutta lähteminen, se on vain aina yhtä vaikeaa. Jos sinä et ole tuttavapiirissäsi koskaan törmännyt alkoholismiin tai väkivaltaan, se on vain taitavasti piilotettu.

Kulissien rakentamisen energialla kiipeäisi korkeimmillekin vuorille!

Mistä tiedän tämän surkeuden?

Kuinka monta aurinkoista kesäpäivää minäkin käytin esimerkiksi sen odottamiseen, että toinen heräisi krapulastaan ja lähtisimme järvelle tai luontopoluille? No, en käytä enää yhtään aurinkoista enkä myöskään sateista päivää sellaiseen potaskaan, sillä nykyisessä parisuhteessa olemme erityisen luontomyönteisiä yhdessä ja erikseen.

Hailuoto

Tunnen vahvoja naisia, joiden koko elämä rakentuu vaelluksesta vaellukseen ja heidän puolisonsa tukevat näitä reissuja riemulla, sillä he tietävät saavansa takaisin kotiin rentoutuneen puolison, ehkä vain hieman hienhajuisen, mutta naama ei ole kurtussa yhtään.

Yritän tällä sanoa, että älkää hyvät naiset luovuttako elämäänne toisten käsiin, vaan vaeltakaa, tanssikaa ja naurakaa niin että luonto raikaa!

Taloudellinen tasa-arvo retkeilyssä

Minna Canth oli kirjailija, joka kuvasi hyvin realistisesti myös köyhyyttä ja erityisesti naisten köyhyyttä. Hän sai kirjoittamisestaan paljon kritiikkiä.

Kaikki, jotka kuvaavat köyhyyttä kirjoituksissaan, saavat kritiikkiä. Köyhyys on kaukainen asia niille, joita se ei kosketa. Hyvin ansaitsevan toimihenkilön iltapäivän kahvitunnin puheissa luottotiedot menettänyt on saastaa, köyhän köyhyys on köyhän oma vika ja lapsilisät säästetään lapselle annettavaksi. Sokeudumme monenlaisille olosuhteille, sattumalle ja sairaudelle ja lukitsemme köyhät omaan laatikkoonsa odottamaan ilmaista hautapaikkaa siellä jossain reunalla. Kun näemme kaikkein köyhimmän, kerjäläisen tai asunnottoman, käännämme katseemme. Tavanomaisempaa köyhää, vaikka sitä ulosoton loukussa kamppailevaa, emme välttämättä edes tunnista.

Korvat punoittaen toinen toimihenkilö, jonka palkasta ulosmitataan kolmannes männävuosien tapahtuneen yrittäjyyden ja epäonnistumisen tuloksena, kuulee kahvitunnilla olevansa saastaa.

THL:n köyhyystutkija Anna-Maria Isola kertoo YLEn jutussa:

”Heillä jotka väittävät, että Suomessa ei ole köyhyyttä, ei ole vielä kosketuspintaa siihen mitä erityisesti pitkäaikainen köyhyys teettää. Köyhien tilannetta peilataan virheellisesti omiin lyhytaikaisiin pienituloisuuden kokemuksiin, joita löytyy useimmilta. Se synnyttää asenteita ja ennakkoluuloja köyhiä kohtaan.”

Minna Canthin ajan köyhien ongelmien ajatteleminen sai minut myös tuumailemaan sitä, onko tämän meidän aikamme retkeilystä vaarassa kehittyä eliittiharrastus. Toivoakseni ei, mutta varsinkin uusia harrastajia jallitetaan jatkuvasti ostamaan, ostamaan ja ostamaan, jolloin ilmainen metsässä käveleminen muuttuukin toisille tavoittamattomaksi haaveeksi.

Köyhällä ei ole varaa ostaa halpaa? Pötyä, sillä köyhällä ei ole varaa ostaa yhtään mitään

Kun jokainen päivä on taistelua siitä, riittääkö ruoka enää loppukuusta, en usko että köyhää ilahduttaa sanonta ”Köyhällä ei ole vara ostaa halpaa”. Toki on ”hyviä köyhiä”, jotka säästävät jokaisesta pienestä rahasta sen kympin ja sitten, 24 kuukauden säästämisen jälkeen ostavat vaelluskengät.

Retkeilyvarustebisnes elää siitä, että luodaan retkeilijälle tarve varustautua jokaiselle viikonloppuretkelle samoin kuin kahden viikon vaellukselle tai napajäätikön ylitykselle. Meillä on sankareita, jotka seikkailevat työkseen ja ottavat meille valokuvia arvokkaissa vaatteissaan. Huomaa, he seikkailevat työkseen ja usein he myös saavat vaatteet ilmaiseksi.

Tämä ei haittaa niitä, joiden tilillä on rahaa. Sen sijaan niiden, joiden tili ammottaa tyhjyyttään, on vaikea miettiä sitä, miten lähteä mukaan. (Minäkin olen yksi näistä sankareista, joka voi välillä ilolla kirjoittaa kuvan sivuun tekstin: kaupallinen yhteistyö. Aika paljon olen kuitenkin joutunut ostamaan itse, täydellä hinnalla. Mutta tämä on minun työtäni!)

Ilouutinen on se, että toden totta, metsässä käveleminen on ilmaista. Lähimetsiin pääsee kävellen, pyörällä ja bussillakin. Erikoisvarusteet eivät ole tarpeen päiväretkillä!

Vanha villapaita riittää useimpiin olosuhteisiin. Retkeilyä ei pidäkään aloittaa jäätikköhiihtämisestä tai edes siitä matkustamista vaativasta Lapin vaelluksesta. Se pitää aloittaa läheltä ja päiväretkeilynä, sitten edetä yhden yön retkiin, jos vaikka löytää käytettynä edullisen makuupussin ja alusen. Keski-Suomen metsissä vaatimatonkin festariteltta pysyy pystyssä metsän suojassa.

Kyllähän bussilla pääsee – eiku!

Kansallispuistot ovat kaukana julkisten kulkureiteistä. Taksi vie, mutta kalliiseen hintaan.

Taloudellisen tasa-arvon vuoksi toivoisin laajaa tiedotusta ja hyvää markkinointia niistä kohteista, joihin jo nyt pääsee alle kahden kilometrin päähän julkisella liikenteellä. Se, että bussilinjat kansallispuistojen lähistöiltä on karsittu, johtuu kannattamattomuudesta, mutta koska karsiminen on tapahtunut jo yli kymmenisen vuotta sitten, olisi ehkä jo tarpeen tehdä tutkimusta siitä, miten paljon niitä nyt tarvitaan, kun retkeily elää uutta nousukautta ja retkeilijät haluavat tehdä matkansa pienemmällä hiilijalanjäljellä.

Kaupunkien lähiretkeilyalueet tulisi ottaa jo jonkunlaiseen tarkasteluun ja suojeluun, sillä on tärkeää päästä myös ilman omaa autoa tai bussilipun ostamista retkeilemään. Jyväskylän kymmenestä luontopolustakin suurin osa on helposti asuinalueilta saavutettavissa ja laavuja löytyy hieman keskempääkin metsää.

Yhteiskunnan rakenteiden ollessa puutteelliset haluan olla itse tekemässä hyväntekeväisyysprojekteja, joissa syrjäytyneiden perheiden lapset ja vanhemmat viedään luontoon, yhdessä ja erikseen. Aion omassa tulevassa liiketoiminnassa tarjota yhdistyksille ja kaupungille/kunnalle ns. ilmaispaikkoja ja jopa kokonaisia leirejä, joista tuo yhteisö maksaa minulle palkan ja minä voin viedä vähävaraisen tai vaikeassa elämäntilanteessa olevan luontoon. Tietenkään tämä ei asiakkaan kohtelussa näy, sillä asiakas on aina tasa-arvoinen muiden osallistujien kanssa, eikä tällaisesta voi mainosta tehdä, se leimaisi osallistujia turhaan. Suurin osa asiakkaista varmaan kuitenkin edelleen maksaa omilla rahoillaan. Voin etukäteen tämän suunnitella, laskea sen mukaan omiin juttuihini ja katsoa, lähteekö se kantamaan. Tai onko se edes luvallista.

Suosittelen tätä toimintatapaa muillekin, joita hyvänteko kiinnostaa, sillä näin voi antaa yhdelle tai parille ihmiselle silloin tällöin jotain ainutlaatuista. Toivottavasti perusteluni käyvät myös yhteisöille, joille tarjoan paikkoja.

Mitä sinä mietit Minna Canthin ja tasa-arvon päivänä?

 

2 Replies to “Polulla olemme kaikki tasa-arvoisia”

  1. Hyvää pohdintaa jälleen. Köyhyydestä ei puhuta tarpeeksi. Joka puolella on ihmisiä, jotka eivät tajua mitään köyhyydestä – niitä on jopa maamme hallituksessa. Just noi ”köyhällä ei oo varaa ostaa halpaa” -jutut ja muut. Jos tilillä on vuokranmaksun jälkeen 100 €, jolla pitäisi elää loppu kuukausi, siinä ei kauheasti ostella yhtään mitään retkeilyvarusteita. (Työttömän opiskelijan tavallista arkea.) Onneksi voi lainata ja löytää tai vuokrata, ostaa kaverin kanssa yhteiseksi, tehdä itse tai ostaa käytettynäkin, jos sattuu olemaan taloudellisesti parempi hetki. Onnekas saa lahjaksi.

    Eikä retkeily todellakaan vaadi mitään erikoisvarusteita, ei välttämättä edes vaeltaminen, jos ajankohdan ja maaston valitsee varusteittensa mukaan. Paita, villapaita, verkkarit ja kumisaappaat tai lenkkarit – ne saa haalittua kasaan melkein kuka vain. No, sadetakkien kanssa voi olla vähän vaikeampaa, mutta pahimmassa tilanteessa ”kertakäyttö”sadeviittakin toimii. Kesällä pärjää marketin halvimmalla makuupussilla, jos lainaksi ei löydy. Moni taho tarjoaa rinkkoja ja telttoja lainaan, eikä esim. halvimpaan second hand -rinkkaan säästäminen vie kauaa, vaikka säästäisi vain kympin tai vitosen kuussa.

    Retkeilyvarustefirmat ovat luoneet sen mielikuvan, että jokaista luontoharraste- ja -liikuntalajia varten pitäisi hankkia uudet, erilaiset varusteet. Tämä luo ihan turhia paineita. Voidaksesi harrastaa vaikkapa vaellusta, pitäisikö sinun näyttää retkeilyvarustefirmojen mainoksissa näkyviltä vaeltajilta? Tavarantyrkytysmeininki on jotenkin nurinkurista siltäkin kantilta, että samaan aikaan ihmiset harrastavat luontoa ja luonnossa, joka nähtävästi vaikuttaisi olevan heille sitä myöten tärkeä, mutta kuitenkin yltiöpäisellä kulutuksellaan nakertavat sen hyvinvointia jatkuvasti. Aikamoisen yksipuolinen ja hyväksikäyttöhenkinen suhde.

    Postauksen otsikkokuvan henkilö on hyvä esimerkki siitä, mitä retkeilyyn oikeastaan tarvitaan. (Tosin noita tennareita en ehkä suosittelis. Ne saattaa hajota heti ekan sadekuuron tai kostean paikan myötä. Ei ole kivaa kävellä jesarilla kokoon kasatuilla kengillä.)

    Luonnossa vallitsevasta tasa-arvosta puolestaan mieleeni tuli etenkin se, miten vaeltajat suhtautuvat toisiinsa. Ei ole hauskaa saapua nuorena naisena ystävättärien kanssa tuvalle, missä jotkut vanhat sedät ja ukkelit halveksuen kävelevät ylitse – kun eihän mitkään heitukat voi osata pilkkoa polttopuita saati tehdä tulta – ja illan tullen vielä esittävät härskejä kommentteja. Siinä paras valinta on jatkaa matkaa ja pystyttää telttansa jonnekin sovinistien valtaaman vyöhykkeen ulkopuolelle. Kenenkään ei pitäisi joutua tähän tilanteeseen. Kenenkään ei pitäisi pystyä valtaamaan yhteistä tilaa pelkällä asiattomalla läsnäolollaan omakseen ja karkottamaan muita muualle.

    Liked by 1 henkilö

    1. Kiitos taas hyvästä kommentoinnista. Varusteasioissa sokeutuu, osin ammatillisista syistä, osin siksi, että minullakin oli viime vuonna tähän aikaan vielä kiva kuukausipalkka käytössä.

      Tennarimiehemme Roope selvisi reissussa paremmin kuin hyvin!

      Naisia väheksyvät sovinistit tuntuvat aina liittyvän porukoihin, yksittäiset kappaleet lähinnä murahtelevat.

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s