UKK-vaellus, päivä 4: Välipäivänä ei tarvitse välittää mistään

Olimme suunnitelleet tämän yhden välipäivän vaelluksemme keskelle saadaksemme kamppeet kuiviksi ja hieman lepoa jaloillemme.

Olimme Luirojärvellä kaksi yötä teltassa ja hyödynsimme kokkaamisessa tupia. Ensimmäisenä iltana kokkailimme Rajankämpällä ja toisen päivän evästelyt hoituivat Luirojärven autiotuvalla.

Tässä välissä kuitenkin Heikki ja Elina kävivät Sokostin rinteessä ihailemassa maisemia (sumua). Minä jäin tuvalle, koska tunsin huonoa oloa, outoa kuvotusta. Säikähdin jo, että jos tästä nyt alkaa joku vatsatauti, olemme pulassa. Näin ei kuitenkaan käynyt. Join heti tuvalle jäätyäni melkein litran vettä ja oloni tuntui siitä hetken päästä jo paremmalta, joten nestehukka se varmaan kolkutteli.

Sain kuitenkin ihanan autiotuvan itselleni moneksi tunniksi. Luin vieraskirjaa, otin pikkupäikkärit ja tuijotin ulos ikkunasta ajattelematta mitään.

Yksinäisyys teki ihan hyvää, olimmehan kolme päivää kulkeneet peräkanaa ja Heikin kanssa asuneet tiiviisti hieman liian pienessä teltassamme. Minulla ei ollut kirjoitusvälineitä mukanani, joten en voinut kirjoittaa, joten sain vähän totuttautua olemaan tekemättä mitään. Tuvan siivoaminenkin oli nopeasti hoidettu, sillä varmaankin edelliset tupalaiset olivat olleet siinä innokkaita.

Sellainen on minulle enemmänkin tarpeen ja aion sitä elämässäni viljellä laajemminkin kuin Luiron tuvalla: olen vaan, enkä tee yhtikäs mitään.

Urho Kekkosen Kansallispuisto-492.jpg

Luirojärven sauna

Sokostinkävijöiden palattua lämmitimme saunan.

Erämaasaunoja on harvassa ja aina siinä on oma hommansa, siivota, kantaa vedet ja puut ja sytyttää tulet. Saunominen kesken vaelluksen on kuitenkin ihana kokemus ja saahan siinä pestyä itsestään pois kovimmat tunturien nostattamat hiet.

Saunan päälle paistoimme vielä lettuja: ensin täytimme ne illallisen pääruoaksi tonnikalalla, sitten jälkkäriksi kiisseliaineksesta tehdyllä hillolla. Molemmat versiot olivat yhtä herkullisia ja pohdimme, että ei kai sitä ihminen tarvitse kuin lettuja syödäkseen ja pärjäisi niillä oikein hyvin.

Kun hiukset olivat kuivuneet, letut syöty ja päälle rupateltu taas joku hetki, kömmimme telttoihin nukkumaan.

Elämä oli taas päivän verran ollut sellaista, mitä sen pitikin. En harmitellut Sokostin retkeltä jäämistä, tarvitsin tuon omankin hetken olla vain.

Lue myös:

Varusteet: Syysvaelluksen suunnittelu
UKK-vaellus, päivä 1: Palautekeskustelua ja totuttautumista sumuisiin oloihin
UKK-vaellus, päivä 2: Ympäri käydään ja yhteen tullaan
UKK-vaellus, päivä 3: Suunnistusvirhe ja ahtaan paikan kammi
Varusteiden arviointi jälkikäteen: Oliko kaikkea tarpeeksi?

 

 

One Reply to “UKK-vaellus, päivä 4: Välipäivänä ei tarvitse välittää mistään”

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.