Budjettikamppeet: hyvän hinta-laatusuhteen makuupussi

Olipa ennen makuupussi, joka oli valtavan suuri ja painava.

Enää ei ole. On vain hieman liian suuri ja hieman liian painava makuupussi Pinguin Expert.

Onko kyseessä kaupallinen yhteistyö?

Pinguin Expert -makuupussi on päätynyt käyttööni testitarkoituksessa, mutta olen lunastanut sen omakseni testin jälkeen. Jos en olisi saanut makuupussia testiin, olisin ostanut sen joka tapauksessa, sillä olin päätynyt siihen kahden eri ihmisen suosituksesta etsittyäni minulle sopivan hintaista makuupussia.

Postaus sisältää kaupallisia linkkejä Scandinavian Outdoor -verkkokauppaan (Exped-makuualusta).

Budjettikamppeet-sarja kertoo retkeilyvarusteista, jotka on todettu riittävän laadukkaiksi minun omaan käyttööni. Useimmiten kaikkein paras on myös kaikkein kalleinta, mutta entä jos sinulla ei ole rajaton budjetti?

Köyhän ei kannata ostaa halpaa, mutta entä jos täytyy punnita, ostatko perheelle ruokaa vai unelmiesi varusteet? Tiedän, että joissain tilanteissa se ensiluokkainen ja kallis retkeilyvaruste ei kerta kaikkiaan ole edes säästämällä tai alennuksilla saavutettavissa.

On olemassa hintaluokka kalliin ja halvan välissä.

Muistoja suuresta mustasta makuupussista

Näistä tapahtumista on jo aikaa, mutta aika ei ole kullannut muistoja siitä, kuinka Varustelekasta ostettu suuri, musta makuupussi valtasi Heikin rinkan kokonaan, kun se oli otettava mukaan vaellukselle.

Modulaaripussin paksumpi musta osa yksittäisenä oli ostettu Varustelekasta. Hintaa en enää aivan varmaksi muista eikä ihan samaa taida juuri nyt olla heillä myynnissä, mutta olen kirjoittanut tästä jo kerran aiemmin, tuossa kirjoituksessa hinnaksi on mainittu noin 70 euroa.

Varustelekassa on nyt myynnissä modulaaripussia ohuemman, vihreän päällispussin eli ns. kesäpussin kanssa. Näitä on tarkoitus käyttää erikseen tai yhdessä eri lämpötiloissa. Ne kyllä toimivat Varustelekan arvion mukaan, mutta pakkauskoko on jäätävä: sopii isoille rinkoille, painaa 2,5 kiloa. Jos siis saan sanoa, nämä sopivat ehkä hieman rotevamman ja pidemmän henkilön kuin itseni rinkkaan!

Tämä jättiläinen meni kuitenkin oikein mainiosti vanhaan putkirinkkaani, jossa oli paljon tilaa. Sillä oli myös mukava nukkua noin nollakelissä. Sen kylmemmässä olisi tuo toinen osa ollut jo tarpeen ja kun sää lämpeni, tämä makuupussi alkoi hieman hiostaa eli taas olisi tarvinnut tuon kesäosan. Nukuin kuitenkin tässä makuupussissa jonkinlaisen määrän öitä, koska minulla ei ollut muuta.

Ostin uuden ”tavallisen” eli anatomisen rinkan (Deuterin noin 65 litraisen) vanhan Haltin putkirinkkani tilalle, eikä vanha makuupussi kertakaikkisesti mahtunut uuteen rinkkaan.

Hetta-Pallakselle lähtö oli noin kuukauden päästä. Olin säästänyt rahaa bensaan, autonsiirtopalveluun, varaustupiin ja retkiruokiin. Olin juuri ostanut uuden rinkan, joten vaellukselle oli pakko vaihtaa makuupussit päikseen Heikin kanssa.

Varusteiden vaihtaminen ei käy aina yksi kerrallaan

Eikä unohduksissa ole myöskään muisto siitä, kun tilalle otetun kesäpussin kanssa varpaat oli jäätyä.

Kesä meni ohuella kesämakuupussilla, mutta sitten syksyn sateet ja kylmyys lähestyivät, eivätkä ne muutamat viimeiset kesäyötkään kovin mukavia olleet lämpötilojen puolesta, esimerkiksi Nuku yö ulkona -tapahtumassa Metsähotellissa oli aamuyöstä -4 °C ja minulla varpaat pienesti jäässä.

 

Vieressä kaverilla oli oranssi uusi makuupussi eikä hän näyttänyt kärsivän pakkasasteista.

Minä hankin vihdoin samanlaisen, päätin tuolloin. Itse asiassa tuo makuupussi vieressäni oli ostettu minun mainintani perusteella, sillä olin nähnyt sen jo syksyllä eräällä toisella retkeilijällä käytössä ja hän oli kehunut sitä ja minä olin puhunut siitä ystävälleni, joka oli ostanut sellaiset itselleen ja tyttärelleen.

Itse sitten värjöttelin makuupussia kateellisena katsellen, huonojen unien päälle ja vasta sitten tein ostopäätökseni.

Tällainen ostaja minä olen, siis ensinnäkin jahkaaja: onko se hyvä vai ei? Toisekseen tililläni on aina hyvin vähän katetta, sillä olen tehnyt pienipalkkaista työtä, olen ollut opintovapaalla ja kaikki liikenevät säästöni olen käyttänyt jo edellisessä elämässä.

Ostopäätökset eivät siis koskaan tapahdu nopeasti, vaan vaativat syvää harkintaa ja säästämistä.

Kuinka saada kuitutäytteinen Pinguin Expert-makuupussi – onnistunee helpommin ostamalla

Makuupussin hankinnassa kävi sillä tavalla, että ostopaikkoja etsiessäni päätin kysellä tuotteesta enemmänkin ja yksi asia johti toiseen ja sain tuolloin yhteistyösopimuksen 7gear-verkkokaupan kanssa. Tämä pussi on siis saatu testiin kirjoittamalla ihan muista asioista kuin makuupusseista toiselle sivustolle kuin omaan blogiini. Korruptiota epäileville voin kertoa, että olen myös rahalla ostanut näitä kaksi kappaletta lisää meidän perheeseen, koska olin niin tyytyväinen testipussiin.

Tuolla verkkokaupassa ei enää ole kyseistä mallia saatavilla, mutta Googlella etsittynä sitä myy ainakin Forssan Ase ja Retkeily. En ole tutustunut tarkemmin kyseiseen verkkokauppaan enkä ole heidän asiakas tai yhteistyökumppani, mutta makuupussi on tosiaan malliltaan sama kuin omani.

Kirjoitin makuupussin saatuani muistiin:

Ensituntuma makuupussissa on pehmeä ja lämpöinen. Kangas tuntuu miellyttävältä kerrastoa vasten. Minulla on tapana ottaa koirakin sisälle makuupussiin. Sen karvat eivät takerru tuohon kankaaseen, joten se vaikuttaa oikein pätevältä kangasvalinnalta sisäpuolelle.

Semmoista lässytystä siis irtosi heti ensitestissä.

Makuupussi oli aika suuri ja vielä vähän painavakin (2 kg), mutta tällä kertaa Pinguin oli oikea valinta: comfort -9 on pitänyt täsmällisesti paikkansa ja makuupussi mahtuu vapaasti survottuna Deuter-rinkkani alataskuun, eli kaikki tavarani ovat vaelluksella rinkan sisäpuolella. Tämä on minulle se kriteeri, jolla arvotan, että nyt on kaikki tarpeeksi hyvin, vaikka parantamisen varaa olisikin vielä.

Hinta-laatusuhde tällä Puolan ihmeellä on kohdallaan. Älkää käsittäkö väärin, mielelläni käyttäisin kalliimpaakin makuupussia, mutta joskus taloudelliset realiteetit on otettava huomioon.

Seuraavaksi haaveilen vastaavasta comfort-lämpötilasta pienempään tilaan sullottuna, sillä vain kovimmat hellepäivät joudun turvautumaan kesämakuupussiin ja miinuskympin lämpötila-arvio tosiaan sopisi suurimpaan osaan retkistäni.

Pienempään kokoon menisi ehkä vain untuvainen makuupussi, joten sellaiseen siirtyminen on ehkä edessä.

 

Mitä makuupussien lämpötila-arvot tarkoittavat?

Comfort on lämpötila, jossa nainen nukkuu mukavasti, tämä lukema on Pinguin Expertissä -9 °C, miesten ”comfort” eli makuupussin kyljessä ilmoitettu Limit (-17 °C) ja selviytymislämpötila (jossa ei siis oikeasti enää nukuta, vaan pysytään elossa) eli Extreme (-37 °C).

Nämä ovat mitattuja standardeja, mutta jokainen tuntee lämpötilan eri tavalla: toiset ovat kovia palelemaan ja toiset taas pärjäävät paljon kylmemmässä.

Lämpötilojen kanssa ei kannata uskotella itselleen ollenkaan mitään, vaan ottaa aina varman päälle. Jos talvimakuupussi on suunnitellun retkipäivän pakkasasteisiin liian kepeä, sen eristävyyttä voi parantaa laittamalla joko sisä- tai ulkopuolelle kesämakuupussin.

Comfort-arvo on oikeastaan ainoa, jota naisen tulee ajatella makuupussia ostaessa. Ja jos makuupussin ostaja on mies, limit-arvon pitäisi olla se oikea arvo.

Valitettavasti markkinoinnissa käytetään joskus laadukkaidenkin makuupussien kohdalla extreme-arvoa. Se ei sovellu nukkumiseen. Extreme-arvon kohdalla hampaat lyö loukkua niin, ettei nukkumisesta tule mitään.

Käytätkö makuupussiasi väärin?

Makuupussi ei tuota lämpöä. Se on yhtä kylmä kuin ympäröivä maailmakin.

Miksi sitten pystymme siellä sisällä nukkumaan?

Makuupussi eristää. Sinä itse tuotat lämmön sinne sisälle ja makuupussi pitää lämmön siellä pussin sisällä. Tämän vuoksi joskus yö menee pieleen, vaikka olisi teoriassa hyvä makuupussi.

Ennen makuupussiin menemistä syö, juo ja jumppaa. Hyvä nesteytys on millintarkkaa hommaa: jos se menee liialliseksi, on mukavasta makuupussista tultava yöllä ulos pissalle. Nestehukkaa ei kannata kuitenkaan sen uhalla aiheuttaa itselleen!  Syöminen on yhtä tärkeää, älä siis mene nälkäisenä nukkumaan.

Jumppaaminen lämmittää lihakset, jolloin makuupussiin kömpiessä sinulla on lämmin kroppa ja makuupussin sisällä oleva ilma lämpenee nopeasti.

Vielä yksi virhe on mahdollinen: se, että kääntyessäsi yöllä lämmin ilma karkaa makuupussista ja tilalle humahtaa kylmää. Näin käy, jos makuupussissa ei ole lämpökaulusta tai se on liian suureksi säädetty. Lämpökaulus on siinä hartioiden kohdalla, se kiristetään pienemmälle, jolloin ilmaa karkaa sitä kautta vähemmän ulos pussista.

Joissain makuupusseissa vetoketjun kohta fuskaa liikaa. Tämän viisas makuupussitehtailija on estänyt lämpölistalla, kaikkein halvimmissa versioissa tälle ei ole suotu ajatustakaan.

Talvisin toinen osapuoli yöllisessä viihtymisessä on makuualusta

Talvella ohut jumppapatja ei enää eristäkään riittävästi, vaikka kesällä sillä olet pärjännyt jotenkuten. Myöskään ilmatäytteinen, jossa täyte on tosiaan pelkkää ilmaa, ei tee vaikutusta pakkasherraan, mutta sen sijaan makuualustat, joissa on sisällä täytettä, karkottavat jo maasta hohkaavan kylmyyden.

Makuualustojen vertailussa voit tutkia ns. R-arvoa (lämmönvastus eli eristävyys), joista noin vitosen arvot ovat jo talvikelpoisia.

Oikeasti kylmä ei hohka maasta, vaan lämpö karkaa maahan. Lämpöenergia siirtyy, ei kylmyys.

Itselläni on kuitutäytteinen, ilmalla täytettävä Exped, jossa on jonkinlaista synteettistä täytettä ja sen R-arvo eli lämmönvastus on 6. Sen kanssa on yövytty nyt jo kolme yötä olosuhteissa, joissa oli kylmää: -30 °C.

Koska kesäksi minun ei ole mahdollista ostaa toista kallista makuualustaa, käytän samaa myös kesällä. Se menee myös todella pieneen tilaan, mikä kompensoi suurta makuupussia.

Tätä makuualustaa en saanut halvalla, vaan joululahjaksi. Tosin omalla lahjahankintalistalla oli samanlainen Heikille.

Varoitus retkeilijöille: joskus romantiikasta voi tulla tällaista, että ostellaan toisillemme samanlaisia retkipatjoja.

En käytä esimerkiksi avaruuslakanaa makuualustan ja teltan välissä, sillä olen huomannut sen keräävän kosteutta enemmän kuin ihan ohut halppismakuualusta. Minulla on siis tämä ohut solumuovipatja alimmaisena, joskin lähinnä suojaamassa tätä arvokasta ilmapatjaani kosteudelta ja teräviltä asioilta teltan alla tai laavun lattiassa.

Älä täytä ilmatäytteistä makuualustaa puhaltamalla! Käytä aina makuupussin omaa pumppua tai pumppauspussia. Puhaltaminen vie patjan sisään kosteutta, joka jäätyy ja ajan kuluessa homehduttaa kalliin alustan sisältä.

Ensimmäinen oikea pakkasyö

Lähdimme lähilaavulle yöksi, vaikka mittari näytti jo kymmentä astetta pakkasta ja yöksi luvassa oli vielä enemmän. Oli pyhäinpäivä ja radiosta tulisi Avaruusromua-erikoislähetys. Älkää kyselkö, kokeilkaa itse, radion kuunteleminen yöllä laavulla on tosi kivaa. Tai sitten me retkeilijät olemme hieman omituisia.

Eväänä oli ryynimakkaraa, suklaata ja glögiä sekä aamuksi aamupuurotarpeet. Näillä pärjäsimme oikein hyvin ruoan puolesta. Valokuvauksellisesti pakkassää on oikein mukava, usein taivas on selkeä ja tähdet erottuvat hyvin, vaikka olimmekin lähes kaupungissa.

Katuvalot sammuivat illalla, jolloin ainoa valonlähde oli pikkuinen yölamppumme.

Huhtasuon laavu
Avaruusromua kuuntelemassa Huhtasuon laavulla.

Makuupussissa nukutti oikein hyvin, minulla oli siellä koirakin, joka lämmitti omalta osaltaan jalkopäätä. Makuupussista avasin jalkopäähän koiraa varten vetskaria, että se sai työnnettyä kuononsa ulkopuolelle ympäristön tarkkailua varten. Ja kai se ilmakin kulkee näin paremmin kuin umpinaisessa makuupussissa!

Välillä koira mönki makuupussin toiseen päähän kainalooni, epäilen että se oli lähdössä oma-aloitteiselle lenkille.

Aamusella heräsin satunnaisen punapukuisen lenkkeilijän askeliin, ja kohta joku tulikin jo laavulle moikkaamaan. Puuron- ja kahvinkeiton lomassa vaihdoimme retkikokemuksia Keski-Suomesta ja Lapista, joissa molemmissa olimme osuneet samoille reiteille.

Miten makuupussi pärjäsi noin sadan yön testissä?

Tuon ensimmäisen yön rohkaisemana olen nukkunut tässä Pinguin-makuupussissani jo yli sata yötä erilaisissa laavuissa ja teltassa, ja onpa yksi yö nukuttu eräopaskoulun retkellä puolijoukkueteltassakin.

Kertaakaan ei ole tullut vilu (toki kovemmilla pakkasilla olen käyttänyt kahta makuupussia päällekkäin eli kesäpussi tämän sisään) ja makuupussi tuntuu vieläkin mukavalta, joten uskallan sitä suositella!

Kesällä nukuin edelleen tässä makuupussissa, mutta vetskari auki. Kaikki eivät tähän joustavuuteen pysty, joten heidän täytyy hankkia erikseen kesämakuupussi.

En ole käyttänyt makuupussissa makuupussilakanaa, joka säästäisi makuupussia likaantumiselta.

Olen todennut, että sama vaikutus on kypärämyssyllä ja pitkähihaisella ja -lahkeisella kerrastolla. Pitkilläkään reissuilla makuupussiin ei tule hikeä tai nihkeyttä, kun tuo nukkumiskerrasto on vain nukkumiskäytössä ja sen tuulettaa aamuisin makuupussin kanssa.

Kävi myös niin, että löysin tänä talvena käytettynä Joutsenen talvimakuupussin. Sitä aion jatkossa käyttää oikein kovalla pakkassäällä. Taas oli kyseessä budjettiin sopiva löytö, mutta sellaisia sinun pitää metsästää itse retkitavarakirppiksiltä, niille ei voi linkittää ostopaikkaa.

Oletko sinä tehnyt hinta-laatusuhteeltaan hyviä löytöjä varusteissa? Haluaisitko kertoa niistä kommenteissa?

Aivan loistava huomio muuten tästä minun makuupussistani: Black Mirror -sarjan neloskauden jaksossa nimeltä Crocodile (ehkä kolmas jakso tällä kaudella) heitetään ruumis järveen/mereen tämänmallisessa makuupussissa. Parasta mainosta!

Lappi_Joulu2017-3

Budjettikamppeet-sarja kertoo retkeilyvarusteista, jotka on todettu riittävän laadukkaiksi minun omaan käyttööni. Useimmiten kaikkein paras on myös kaikkein kalleinta, mutta entä jos sinulla ei ole rajaton budjetti?

Köyhän ei kannata ostaa halpaa, mutta entä jos täytyy punnita, ostatko perheelle ruokaa vai unelmiesi varusteet? Tiedän, että joissain tilanteissa se ensiluokkainen ja kallis retkeilyvaruste ei kerta kaikkiaan ole edes säästämällä tai alennuksilla saavutettavissa.

On olemassa hintaluokka kalliin ja halvan välissä.

 

 

5 Replies to “Budjettikamppeet: hyvän hinta-laatusuhteen makuupussi”

  1. Hyviä pointteja! Melkein kaikki varusteeni ovat juuri siitä kalliin ja halvan välistä – juuri siksi, ettei oikeasti vain ole rahaa kalliiden huippuvarusteiden hankintaan, mutta köyhällä ei myöskään ole varaa ostaa huonolaatuista. Hinnan ja laadun lisäksi yritän aina ottaa huomioon eettiset seikat (mukaan lukien ympäristövaikutukset), mutta se on retkeilyvarusteiden kohdalla aika vaikeaa, kun nykyään laadukkainakin pidetyt merkit (esim. Fjellu) siirtävät tuotantoaan orjatyövoiman maihin. Keskimäärin kuitenkin ne kaikkein halvimmat ovat poikkeuksetta lähtökohdiltaan heikompia kuin keskihintaiset, minkä takia myös etsiskelen varusteita yleensä siitä halvan ja kalliin välimaastosta.

    Makuupusseissa olen havainnut Haltin Ultra-sarjan kuitupussit hintalaatusuhteltaan aivan lyömättömiksi. Ostin omani joskus vuonna 2010 alennusmyynneistä 50 eurolla, eikä se ole osoittanut minkäänlaisia kulumisen merkkejä. Sen comfort on -1, ja tämä todellakin pitää paikkansa. Itse olen nukkunut sillä iloisesti vielä -3:ssa. Painoa on toki 2 kg, mutta pakkaus on kuitenkin ihan siedettävän kokoinen. Nykyään hinta on noin 90 euron luokkaa. Muutkin saman sarjan pussit ovat kavereiden kokemusten mukaan aivan hintansa väärtejä. Haltin varusteita haukutaan jostain syystä tosi paljon – ja sen kyllä olen havainnut, ettei Halti ole ainakaan kenkävalmistajana mitenkään järin luotettava – mutta makuupusseista en ole keksinyt valittamista. (Paitsi ehkä painon ja sen, että valmistusmaa on ties mikä.)

    Mutta köyhäkin saa huippulaatuisia, kevyitä ja kestäviä varusteita, jos osaa tehdä itse. Materiaaleja on tilattavissa netistä kohtuulliseen hintaan ja ohjeita on sekä ilmaiseksi että pientä maksua vastaan saatavilla. Sitten ei tarvitse kantaa huolta mistään eettisistä seikoistakaan, jahka materiaalit saa tilattua jostain järkevästä paikasta. 😀

    Liked by 1 henkilö

    1. Kiitos kommentista, sieltä tuli hyvä vinkki siihen nollakeliin: Haltin makuupussit on tosiaan samaa painoluokkaa kuin tämä. Kokemusta ei ole.

      Eettiset seikat ovat vaikeita. Kaikkein eettisintä on varmaan jättää ostamatta asioita. Koska se ei yleensä onnistu, olen oppinut ostamaan vähän ja yleensä käytettyä, kuten nyt tuon Joutsenen talvimakuupussin.

      Tykkää

  2. Hyvä kirjoitus ja hyviä kommentteja budjettiretkeilyyn! Itse vierastan kalliin ostamista vain siksi, että oletuksena on sen olevan parasta laatua. Olen samaa mieltä siitä, että itse tehden tosiaan saa myös huippua, kestävää ja tarvittaessa kevyttä. Myös korjaaminen onnistuu, kun itse tiedät, miten tuote on tehty. Kkovin kummoisia tee-se-itse-lahjoja ei edes tarvitse omata, lähinnä halua yrittää ja viitseliäisyyttä. Esimerkiksi elämäni ekan untuvatakin tein tällä periaatteella (tästä enemmän TeeRetki-blogissani https://teeretki.fi/2017/12/23/itse-tehty-untuvatakki/ ). Mielestäni sain vähintään yhtä hyvää kuin mitä kaupallisesti on tarjolla, mutta suoraan sanottuna halpaan hintaan. Omalle työllehän ei lasketa hintaa 😉

    Odotan innolla jatko-osia tähän juttusarjaan!

    Liked by 1 henkilö

    1. Kiitos, Kaisa! Suositus TeeRetki-blogille! Tee-se-itse käy paitsi ihan kaikille fiksuna harrastuksena, esimerkiksi tilanteessa, kun on paljon aikaa mutta ei juurikaan rahaa käytössä.

      Järkevä kyseenalaistaminen ja tiedonhankinta on parasta säästämistä.

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.