Talviset menovinkit kolmevuotiaan kanssa Ylläksellä

Ylläksen alue tarjoaa parastaan lasten kanssa liikkumiseen.

Vietimme joululomaa kolmevuotiaan kanssa Pallaksen ja Ylläksen seudulla, Pallas-Yllästunturin kansallispuistossa. Kirjoitinkin jo aiemmin Pallaksen suunnan vinkeistä. Myös Ylläs houkutteli meitä, joten ajelimme sinne pari kertaa.

Ylläs on huomattavasti vilkkaampi paikka kuin Pallas. Täältä löytyy monenlaista aktiviteettiakin, laskettelukeskusta ja kaikenlaista lomahulinaa. Hinnakkaat jutut jätimme tällä kertaa väliin emmekä vuokranneet varusteita.

Kolmevuotias istui vaihtelevasti pulkassa ja käveli omin jaloin – ja lensipä hän myös taivaalla!

Äkäsmylly matkan varrella

Äkäsmylly on kiva paikka matkalla Muoniosta Ylläkselle. Auton saa parkkiin parkkipaikalle ja polku on paikallisten revontulikuvaajien ja muutenkin runsaan kävijämäärän ansiosta tallautunut kovaksi. Emme taaskaan tarvinneet lumikenkiä, vaan kävelimme tulipaikalle ja takaisin ilman.

Hiihtokaudella ja ruskan aikaan täällä on kahvio, nyt meillä oli omat eväät matkassa.

Muutaman sadan metrin päässä tieltä on kahviorakennus ja koski ja kosken toisella puolella käytettävissä laavu, jonka tulipaikka on hieno muurattu kivitakka.

Varkaankurun kota on saavutettavissa helposti lumikenkäillen

Ystäväni ja paikallisoppaani Marja vei meidät Ylläksen luontokeskus Kellokkaan pihasta lähtevälle lyhyelle Varkaankurun kodan lumikenkäreitille. Maasto näyttää hienolta lennokista kuvattuna:

YlläsjaVarkaankuru-5.jpg

Minä testailin menomatkan (ylämäkeen) Marjan lainaamia liukulumikenkiä, Heikki pois tullessa (alamäkeen). Ulla veti tytärtään pulkassa ja Marja ja minun poikani Mauno kävelivät. Varsinaiset lumikengät eivät siis olleet tällä kertaa tarpeen, kun polku oli tallautunut kovaksi.

Lumikenkiä saa kuitenkin vuokralle luontokeskukselta, jos ne ovat tarpeen ja luontokeskukselta saa myös ajantasaisen tiedon sopivista reiteistä luontokeskuksen ympärillä.

 

Luontokeskus Kellokas Äkäslompolossa kutsuu tutustumaan näyttelyyn paikallisesta kulttuurista ja luonnosta ja joskus yllättää flash mob -esityksillä

Kellokkaan perusnäyttely on aivan ihana ja sinne lapsen kanssa voi ottaa näyttelyn alusta vihkon, johon kerätään leimoja näyttelyn matkalta.

Meille kävi hyvä tuuri, kun satuimme näyttelyyn yhtä aikaa harrastajamuusikkojen kanssa. He soittivat Suomi100-vuoden päättymisen kunniaksi Finlandia-hymnin ja toisenkin kappaleen huuliharpuilla. Tämä flash mob -henkinen esitys löytyy myös kansallispuiston ja luontokeskuksen Facebook-sivuilta.

28122017_Ylläs-25.jpg

Kellokkaassa on myös ravintola, josta saa lounasta ja kahvia. Kino Kellokkaassa esitetään välillä myös lastenelokuvia, emme kuitenkaan tällä reissulla käyneet elokuvissa.

Ylläksen laskettelurinteen gondoliajelu vie taivaalle ja perillä on tarjolla munkkeja ja kaakaota

Emme ole oikeastaan koskaan käyneet Ylläksen sillä puolella, missä sattuu ja tapahtuu, eli Ylläsjärven hulinassa. Nyt meitä kuitenkin houkutteli vuoden ensimmäiset auringonsäteet ja lähdimmekin gondoliajelulle.

Kuten arvata saattaa, gondoliajelu oli jännittävä.

Huipulla kaikki oli tykkylumen peitossa. Kahvila näytti valtavalta lumiselta avaruusalukselta ja kyltit olivat jättiläisiä. Huipulla tuulee, joten on hyvä laittaa lämpimästi päälle tänne tullessa.

Näkymä joka suuntaan oli hieno, kun aurinko nousi ja melkein samantien laskikin. Toisella suunnalla oranssia loistetta, toisella puolella pastellisia kerroksia.

Ylläskammilla joimme kaakaot ja söimme päivän keittoa ja kanakorit, sillä mikäs sen parempaa lomaruokaa!

Eväskori tarjoaa erinomaista – myös gluteenitonta – pizzaa

Kahtena kertanamme Äkäslompolossa söimme samassa paikassa, sillä ensimmäinen kerta oli vakuuttanut meidät. Eväskorin pizzat ovat valtavat ja tiskin päältä listasta valitessa on suorastaan runsaudenpula.

Paikka on täynnä mielenkiintoisia tavaroita, joita katsellessa lapsikin viihtyy. Vessat ansaitsevat erityismaininnan: ne ovat siistit ja koppien koossa ei ole säästelty.

020118_YlläsjaÄläsmylly-46.jpg

Bonuksena Jounin kaupan pihassa oleva jättiporo

Tämä kohdehan ei esittelyjä juurikaan kaipaa. Jounin kaupan somestrategian myötä varmasti kaikki tietävät, että Äkäslompolon K-kauppa on… erilainen paikka.

Kävimme jääkaappiamme täydentämässä Jounin kaupalla ja taas jouduimme toteamaan, että jos revontulet ja tähdet ovat meidän suosikkejamme Lapissa, kolmevuotiaan suosikkeihin päätyvät myös hyvä leikkipaikka K-kaupassa ja jättiporo kaupan pihassa.

Kannattaa siis ihastella lasten kanssa, kun kohdalle sattuu! Kaulassa olevaa kelloa voi käydä soittamassa, jos uskaltaa.

Mitä mieltä olit vinkeistämme Ylläkselle ja missä meidän kannattaisi käydä ensi kerralla?

Valkoinen ja musta jättineulepipo saatu blogin kautta: Sisustus Appassionata

2 vastausta artikkeliin “Talviset menovinkit kolmevuotiaan kanssa Ylläksellä”

  1. Oli kiva kuulla, että Varkaankurun kodalle pääsee myös ilman lumikenkiä. Kävelikö teillä siis aikuisetkin? Ollaan lähdössä Ylläkselle parin viikon kuluttua ja kaikenlaisia ideoita lasten kanssa kulkemiseen on kiva lukea.

    1. Kolme aikuista käveli jalan, yhdellä oli liukulumikengät kokeilussa. Ajantasaisen tilanteen saa aina siitä luontokeskukselta.

Jätä kommentti

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.