UKK-vaellus, päivä 2: Ympäri käydään, yhteen tullaan

Kunnon yöunien jälkeen heräsimme ja teimme hyvät aamupalat Suomunruoktun tuvassa.

Huoltomies ajoi pihaan mönkijällä, kyseli suunnitelmiamme ja kertoili muiden tupien kävijöiden kuulumisia. Tämähän on sitä välittämistä meistä vaeltajista, suunnitelmistamme ollaan kiinnostuneita.

 

 

 

 

Päivä 2: Suomunruoktu-Tuiskukuru 13 km

Sää jatkui hieman sateisena ja maasto oli märkää. Kengät kastuivat läpikotaisin, niistähän tosiaan oli kalvo hajonnut jo vuoden-puolentoista käytön kohdalla. Se ei kuitenkaan haitannut matkantekoa. Hyvin istuvat vaelluskengät eivät minulla hankaa märkinäkään.

Myöskään riemukas mielentilani ei sopinut kenkien takia masentumiseen: hengitin erämaata sekä keuhkoillani että silmilläni, tosiasian märistä kengistä tiedostaen, mutta myös todeten, että se ei estäisi minua kulkemasta.

Näyttävimpiä yksittäisiä kohtia päivämatkalla oli vastassamme tässä kohtaa, Aitaojan nuotiopaikan ja Salonlammen laavun välillä. Suomujoen vesi kuohui kahden kallioseinämän välisessä kapeassa raossa, joka antoi vedelle vauhdin.

 

 

 

Karttajäkälät olivat mahtavia. En saa tarpeekseni niistä, enkä myöskään ruskan viipyilevistä jäljistä. Siitä, kun metsänkuningas Tapion rouva Mielikki on heitellyt huivejaan ympäri metsää.

Monenlaista muutakin yksityiskohtaa ja ihmeellisyyttä näin matkan varrella ja niitä pysähdyin ihailemaan. Olin jotenkin sellaisella vaihteella, ettei kännykkääni juurikaan tarttunut kuvia, mutta mieluusti katselen näitä Heikin ottamia kuvia matkan varrelta.

 

 

 

Salonlammen laavu

Pidimme taukoa Salonlammella. Laavu on kauniilla paikalla. Kuulimme omituisen kovan äänen metsästä useita kertoja peräkkäin. Vilkas mielikuvitukseni kuvitteli sinne kohta jo karhuja ja kettuja. Mikä lie ollut, joku lintu todennäköisesti.

Urho Kekkosen Kansallispuisto-252.jpg

Jatkoimme matkaamme Tuiskukurua kohti ääntä ihmetellen, mutta se väisti meitä, emmekä sitten nähneet äänen aiheuttajaa.

Maisemat olivat komeat.

Urho Kekkosen Kansallispuisto-296-Pano.jpg

Tuiskukurun yllätyssokkotreffit

Yllätys oli suuri, kun näimme Tuiskukurun tupaa lähestyvän vaeltajia toisestakin suunnasta. Hetkinen, niin tutuilta näyttivät… Mitä ihmettä, Minna ja Vesa!

Urho Kekkosen Kansallispuisto-319.jpg

Me olimme tulleet samalla kyydillä Keski-Suomesta Kiilopäälle ja Minna ja Vesa lähtivät edeltä vaeltamaan eri reittisuunnitelmalla. Minnan polvi oli kuitenkin sanonut sopimuksensa irti ja niin he tulivatkin takaisin jo meitä vastaan, aikomuksena hölläillä nyt loppumatka takaisin Kiilopäälle.

Ilta menikin siinä yhdessä autiotuvassa ollen, ruokaa laittaen ja jutellen, kenkiä kuivaten.

Juttuahan riittää kun tavataan, kun kaikki olemme niin tiiviisti tekemisissä toistemme kanssa. Minna ja Vesa ovat vaeltamisen ja retkeilyn mentoreitani, heidän ihan ensimmäiseltä retkeilykurssiltaan koko innostukseni on saanut alkunsa. He ovat myös olleet ottamassa vastaan näyttöjäni, Minna naisten retkeilykurssilla Nuuksiossa ja Vesa Huhtalan torpan esittelypäivässä. Elina ja Minna ovat vetäneet yhdessä Kiilopäältä lähteviä suosittuja Suomen Ladun naisille suunnattuja tunturivaelluskursseja ja niitä on tulossa ensi syksynä lisää.

Illaksi kömmimme telttaamme nukkumaan, tyytyväisinä päivän kulkemisesta ja tästä yllättävästä sosiaalisesta kanssakäynnistä.

Urho Kekkosen Kansallispuisto-321

 

Lue myös:

Varusteet: Syysvaelluksen suunnittelu
UKK-vaellus, päivä 1: Palautekeskustelua ja totuttautumista sumuisiin oloihin
Päivä 3: Suunnistusvirhe ja ahtaan paikan kammi
Varusteiden arviointi jälkikäteen: Oliko kaikkea tarpeeksi?

 

6 vastausta artikkeliin “UKK-vaellus, päivä 2: Ympäri käydään, yhteen tullaan”

Jätä kommentti

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.