Myyrätutkija Henttosen aitauksessa

Vuoden 2017 kansallispuiston väärtien hommat alkoivat myyrätutkimusaitauksien korjaamisella.

Kun olimme viime vuonna luvanneet ja intoa riitti, tulimme toistekin talkoilemaan Pallas-Yllästunturin kansallispuistoon.

 

Heikki viettäisi talkoissa loppujen lopuksi koko kesälomansa, neljä viikkoa ja minä jäisin työharjoitteluun ja suorittamaan kansallispuisto-oppaan sertifikaatin osasia yhteensä seitsemäksi viikoksi. Muut talkoolaiset olivat Pallasjärvellä tämän yhden viikon.

Alkuperäinen suunnitelma oli käydä Hannukurussa siivoamassa autio- ja varaustuvat ja pesemässä sauna sekä maalaamassa osa rakenteista ja tupien ympäristöä. Kevät oli kuitenkin todella myöhässä tänä vuonna, eikä tunturiin ollut asiaa maaston märkyyden ja sen märkyyden vuoksi kulumisen takia, joten työtehtävät vaihtuivat.

Maanantaina allekirjoitimme sopimukset, asetuimme taloksi ja suunnittelimme huoltoporukan kanssa talkooaikataulua. Huoltohommiin ei talkoolaisia lähde yksin, vaan aina on joku ”piällysmies” pitämässä jöötä. Maanantaina myyrätutkija Henttonen vei muutaman meistä tarkistamaan aitaukset ja etsimään korjaustarpeet.

Pallas-Yllästunturin kansallispuistossa on siis alueita, joilla harjoitetaan myyrätutkimusta, myyriä on puistossa tutkittu jo useita vuosikymmeniä.

Kunpa olisin ollut mukana, sillä paitsi kuuluisa tutkija, Henttonen sattuu olemaan myös aivan mainio tarinoitsija. Epäilen, että matkalla oli kuultu juttu jos toinenkin Pallasjärven seudulta.

Nämä tutkimusalueet on merkitty ja suojattu verkkoaidoilla ja niissä aina silloin tällöin on reikiä tai aita on vinossa, joskus poron ja joskus myrskyn vuoksi. Koska aitoja ei maastossa naulata mihinkään, vaan kiinnitetään naruilla, on näissä naruissa välillä aistittavissa heikkoutta ja tolpatkin itsessäänkin saattavat ajan mittaan lahota.

Tiistaina kiersimme aitaukset ja nostimme vinoon kaatuneet kohdat takaisin pystyyn, suoristelimme vääntyneet kohdat ja sidoimme uudet narut tarvittaviin kohtiin. Aitauksia oli neljä ja kiersimme ne yhdessä tuumin päivän aikana.

Nyt kelpaa aina ohi ajaessa katsella pusikossa näkyvää aitaa ja jos se on kaatunut, ehtii ehkä itse nostamaan sen pystyyn ennen kuin muut huomaavat!

Yhden yhtä myyrää emme tietenkään nähneet, koska ei niitä tutkimusalueella sen enempää ole kuin muuallakaan ja taisi meistä aikamoinen naurunremakkakin lähteä. Joku ehdotti toiselle, että mene sinä katsomaan aitauksesta, ettei sinne jää poroja ja mitä siinä nyt oli, pientä läppää.

Iltahommina kävimme ihailemassa Pyhäjoen luontopolkua majapaikkamme lähistöllä, koska oli aivan mahtava sää eikä vielä hyttysistä tietoakaan. Pyhäjoella kävimme myös viime syksynä.

Pallas3-95.jpg

Elo-syyskuussa 2016 olimme vapaaehtoistyössä Pallas-Yllästunturin kansallispuistossa maalaamassa rakenteita ensin Pyhäkeron autiotuvan kahvilarakennuksella ja sitten Pallaskodan ympäristössä. Kaikki juttumme vapaaehtoistyöjaksolta löytyvät tunnisteen Väärti alta eli tästä linkistä.

Lähdemme Pallas-Yllästunturin kansallispuiston väärtihommiin taas kesäkuussa 2017, tällä kertaa Pallasjärven rannoille aitoja korjaamaan, siivousluutaa heiluttamaan ja Ounastunturin maastotallennuksia eli valokuvaushommia tekemään. Pohjoisen murteessa väärti = ystävä.

Aiempi Hetta-Pallas-vaelluksemme kesäkuulta 2016 löytyy tunnisteen Hetta-Pallas alta eli täältä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s