Läskipyörällä Peurungan valloitukseen

Viime keskiviikkona pääsimme testaamaan fatbikeja eli läskipyöriä. 

Yhteistyössä Versona.

Myönnän, että oman käsitykseni mukaan olen surkea talvi- ja maastopyöräilijä. Ajelen Jopolla kaupungissa lähinnä työmatkoja keväästä syksyyn ja jo ajatus offroadista talvella pelotti minua etukäteen.

Valitsimme aluksi oikean kokoiset pyörät ja katsoimme, miten vaihteet toimivat. Sitten vielä ohuempi pipo ja kypärä päähän ja menoksi.

Pyörän ajoasennon, käsijarrujen (Jopossa on jalkajarru) ja tasapainon kanssa oli hakemista hetken aikaa, mutta melkein kierroksen alussa koitti aurinkoinen hakkuuaukea ja vapaus!

Polkua ajava on polun vanki, vapaa on vain hankikanto.

Innostuimme kaikki ajamaan ympyrää, kahdeksikkoa ja muuten vaan edestakaisin tuolla aukealla. Heikin pyörä ei ensin kestänyt pinnalla, mutta ohjaajamme Timo otti sen renkaista rengaspaineita pienemmäksi, niin johan vain alkoi Heikkikin pysyä hangen päällä.

Peurunka_Fatbike_290317-79.jpg

Pyörä pysyi tosi hyvin hangen pinnalla, kun taas jalan laittaminen maahan yleensä vei nurin, kun pinta petti. Läskipyörässä paine jakautuu jo niin isolle alueelle, että kevytkin hankikanto on hyvä ajella.

Hakkuuaukealta lähdimme pitkään alamäkeen ja siitä jäälle. Jäällä oli liukasta, mutta leikittelyyn oikein mahtavat olosuhteet.

Sää teki meille vielä huikean maiseman, kun puolet taivaasta oli sinisenä ja toisella puolella oli pilvi ja lumisade. Keli muuttui retkemme aikana siis aurinkoisesta metsästä vähäksi aikaa pilviseksi ja sitten taas selkeni ihan täysin.

Tuo hetki, kun taivas alkoi seljetä, oli maaginen. Olimme jo lähdössä pois, mutta päätimme vielä jäädä ottamaan kuvia.

Valokuvauksen ehdoilla mennessä etenemisestä tulee joskus tylsää, mutta nyt ei ehtinyt pitkästyä. Mukanamme oli peräti kaksi kuvaajaa, Heikin lisäksi ammattivalokuvaaja Tero.

Peurunka_Fatbike_290317-117

Kaikenlainen kikkailu päätyi myös videolle ja kuviin:

Peurunka_Fatbike_290317-127

Takaisin ajelimme jäätä pitkin. Pysähtyessä ja kääntyessä pyörä oli lähteä alta. Jään pinta oli kuitenkin yllättävän tahmea ja rengas piti hyvin suoraan ajettaessa.

Peurunka_Fatbike_290317-174.jpg

Näin keväällä pintojen ja olosuhteiden vaihtelu tekee läskipyöräilystä tosi hauskaa! Yhdellä lenkillä ehtii kokea monenlaista, kun välillä ajaa lumella, välillä sulalla polulla ja välillä jäällä. Muutama tunti menee kuin siivillä.

Kiitos Timolle, joka järjesti tämän kokeilumahdollisuuden!

Peurunka on passeli lähtöpaikka pyörälenkille ja lenkin päälle voi jäädä kylpylään saunomaan ja uimaan. Aiemmin olemme käyneet Peurungassa Metsoreittiä pitkin kävellen. Fatbiken voi tuolta vuokrata itsenäiseen pyöräilyyn tai voi varata itselleen tai porukalle ohjatun retken. Lisätiedot: Versonan kotisivut.

Peurunka_Fatbike_290317-144.jpg

Peurunkaan menee muuten Jyväskylän liikenteen bussi 41, kannattaa tsekata jos sopii aikatauluihin! Sanoinkin Heikille kotiin tullessa, että mä rakastan paikallisliikennettä, niin kiva oli kun pääsi lähes ovelta ovelle bussilla.

//Anne

Yhteistyössä Versona Oy:n kanssa.

3 thoughts on “Läskipyörällä Peurungan valloitukseen

Add yours

  1. Videonne ovat niin mainioita aina musiikkeja myöten! Tykkään! 😀 Postauksen eka kuva on myös aika hieno – tosi dramaattinen – mutta syntyykö sen kontrastikkuus lähinnä vastavaloon kuvaamisesta kirkkaalla lumikelillä vai näyttikö hetki luonnossakin tuollaiselta?

    Olen vähän kahden vaiheilla siitä, mitä ajattelen maastopyöräilystä, etenkin suojelualueilla. Toki tykkään ihan periaatteessa siitä, että ihmiset haluavat olla luonnossa ja liikkua siellä oman tuntuisella tavalla, mutta samaan aikaan jurppii, kun herkkä maasto kuluu renkaiden alla tohjoksi. (Okei kuluuhan se kävelijän tossujenkin alla, mutta kävellessä voi valita askeleen paikat, kun taas pyörä vain rullaa kaiken yli, jos on rullatakseen.)

    Läskipyöräily kantohangella ja jäällä sen sijaan ei tietenkään kuluta maastoa yhtään – ja muhkearenkaisella pyörällä pysyy kai hangella paremmin kuin (tavallisilla kengillä) tallustellessa, joten arvelisin sen mahdollistavan ihan eri tavalla monipuolisen retkeilyn keväthankien aikaan, jos ei satu nauttimaan hiihdosta. Iso tykkäys siis tälle lajille!

    En edes tiennyt, että tällaistakin harrastetaan (siis maastoläskipyöräilyä talvella), mutta näyttää tosi kivalta. Vähän kuin eräänlaista enduroa ilman moottoripyörää. Haluaisin joskus kokeilla, vaikka tasapainossani onkin toivomisen varaa. 😀

    Liked by 1 henkilö

    1. Kiitos, videon tekijä punastui aivan!

      Dramatiikka on vastavalosta ja käsittelystä aiheutuvaa, vaikkakin taivaan dramatiikka oli silmilläkin havaittavissa, kun harmaus vaihtui siniseen ja aurinko osui tuohon ympyräiseen muotoon kuin tilattuna. Hetki oli siis vaikuttava, myös livenä!

      Maastopyöräily sopii tosiaan paremmin erityisesti sille varatuille paikoille, itsekin olen kironnut muussattua polkua joskus syksymärällä. Tämä ajankohta toimi erinomaisen hyvin juuri maaston vaihtelevuuden vuoksi ja yrittäjä oli ilmeisesti sopinut tiettyjen reittien käytöstä paikallisesti (yritystoiminnassa kun kulutus on ihan eri tasolla kuin harrastajilla, täytynee pitää välit kunnossa maanomistajiin).

      Tasapainon ongelmat itselläni huomasin itsellä polulla ajaessa: kun pyörä oli vielä vieras, meinasi se haukata hankea polun vierestä. Kun ajettiin hankiaisella ja jäällä, olo oli varmempi (ja vapaampi), joten kova pinta saattaisi olla paras opettelualue.

      Oli kyllä hauskaa! Saas nähdä tuleeko kesällä kokeiltua kesäajamista, tosiaan ihan eri lajikin melkein!

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Powered by WordPress.com.

Ylös ↑

Reppu ja reissumies

retkihetkiä arjen seassa nautittavaksi

LUONTOHAASTE

Tartu haasteeseen ja lähde kanssamme seikkailulle Suomen luontoon!

Lähierä™

Luonto on lähellä

Paula's photo

Photos and about photography in Jyväskylä

A Blog About Adventure

retkihetkiä arjen seassa nautittavaksi

An Englishman in Finland: Blog

retkihetkiä arjen seassa nautittavaksi

Metsän suloisin paikka - Skogens ljuvligaste plats

retkihetkiä arjen seassa nautittavaksi

Pilkunviilaaja(ko)rento

retkihetkiä arjen seassa nautittavaksi

Yhteiskuntakriittinen puolue

retkihetkiä arjen seassa nautittavaksi

Elämäntapana Elämä

Kiivetään vuorille, juostaan alas, matkustetaan maailman ääriin.

Daphnion

retkihetkiä arjen seassa nautittavaksi

Tassut trailille

retkihetkiä arjen seassa nautittavaksi

Travellover

retkihetkiä arjen seassa nautittavaksi

Likely Gone Hiking

Moments from near and far

Polku

Outdoor Life Above the Arctic Circle

Reppu ja Reissumies Backpacker's Backpack

retkihetkiä arjen seassa nautittavaksi

Putkiaivomies ~ luonto kutsuu.

Retkeilyblogi suurella sydämellä.

Sinisen repun kirous

Hyvin pitkälti retkeilyä, ulkoilua, luontoaiheita, kaikenlaista näpertelyä ja kokeilua - ja joskus jotain muutakin!

Backroad Balkans

Never Stop Exploring

Reppuretkiä

retkihetkiä arjen seassa nautittavaksi

huippuretki.fi

retkihetkiä arjen seassa nautittavaksi

Naisretkeilyn koko kuva

retkihetkiä arjen seassa nautittavaksi

TIMOANTTALAINEN.COM

retkihetkiä arjen seassa nautittavaksi

KEAN RETKI

Kaupunkilaisneito etsii luontoaan

Ylämäki

retkihetkiä arjen seassa nautittavaksi

suski.pictures.fi

retkihetkiä arjen seassa nautittavaksi

%d bloggers like this: