Salamajärven kansallispuiston koetus

Viime viikolla olin erä- ja luonto-oppaan opiskeluihin kuuluvalla hiihtovaelluksella Salamajärven kansallispuistossa.

Alkaa olla viimeiset hetket hiihtää turvallisesti jäällä, ellei talven ihmeitä tapahdu.

Salamajärven kansallispuistossa talvi oli kuitenkin vielä oikein voimissaan!

Onneksi olen saanut hiihdeltyä tänä talvena moninkertaisesti verraten viime vuosiin ja tämä touhu on vienyt koko sydämen.

Jostain syystä, ehkä monipuolisesta ja suhteellisen tiuhasta ohjelmasta johtuen, jäi minun oma kuvasaalis laihaksi. Osa näistä kuvista on siis muiden retkeläisten kuvaamia, kuvaajan nimi komeilee kuvan reunassa! Kiitoksia kuvaajille!

Hiihtämässä_Minna Jakosuo.jpg
Kuva: Minna Jakosuo / Kuukausi yksin erämaassa -blogi.

Pelkkää sirkushuvia..

Ohjelmasta vastasivat kolmena eri päivänä yhteensä neljä eri tiimiä.

Ensimmäisen päivän ohjelmat vedettiin heti leiriin tultaessa (tosi hyvä venyttely Tapanilta), koska ilta meillä meni suunnistusnäytössä, pilkkopimeässä järven jäällä. Pari uveavantoa siellä piti väistellä ja olin kiitollinen uudesta, tehokkaammasta otsalampustani, sillä avantouintiharjoitusta en halunnut.

Minun tiimini vastasi toisena retkipäivänä iltapäivästä: pilkkiretken vetämisestä, minun pikakurssi joogaan eli aurinkotervehdyksen alkeet ja illalla vielä telttaparini Elinan keksimä lajitunnistuskisa.

Jooga_Heikki Korhonen
Aurinkotervehdyksen alkeet, kuva: Heikki Korhonen

Siinä riittikin hupia, sillä osan lajeista ollessa keksittyjä testattiin, oliko opettajien joukkue ollut kuulolla vitsaillessamme kirgiisialaisesta körmyselkätikasta tai värisevistä halipölleistä!

Pilkkisaaliskin jäi melkein olemattomaksi. Meidän kisan teema oli ollut pahaenteinen: pienin kala voittaa! Saalis oli kokonaiset kuusi vai olikohan seitsemän ahventa. Ne nyljimme ja paistoimme voissa. Enemmän kaloja olisi tarkoittanut enemmän kalankäsittelyn harjoittelua illalla nuotiolla.

Toisen päivän ohjelmassa oli myös tulenteko märistä puista hangelle sekä solmujen opettelua ja vesistön ylitysharjoitus köysiä käyttäen.

Viimeisen illan huvit olivat venyttelyä pareittain sekä mahtava tunnistuskisa, jossa piti esittää ennalta määrätyt eläinhahmot pantomiiminä.

… vai vähän leipääkin?

Talvivaelluksen tarkoitus on näyttää ne meidän talviretkeilytaidot ja ryhmänohjauksen taitoja, tämä on osasuoritus pakollisessa näyttötutkinnon osassa.

Olemmeko omissa taidoissamme, kuten tulenteossa kosteilla puilla, teltan pystyttämisessä tuulessa ja ruoan valmistuksessa tuiskussa sillä tasolla, että itsestä huolehtimisen lisäksi pystyisimme vetämään vielä ryhmää ja auttamaan niitä, joilla leirirutiinit eivät ole hallussa?

Omasta osaamisestani tein itsearvioinnin, mutta en ole vielä kuullut, kuinka näytön vastaanottajat suoritukseni arvioivat. Itse löysin paljonkin kehitettävää vielä: kaikkea tulee harjoitella, sillä olen nyt käynyt vasta neljällä talviretkellä, joista puolet on ollut yhden yön reissuja.

Olen suht näppärä tekemään leirin ja omat ruokani ovat hyvin valmisteltuja, järjestyksessä, helppoja ja nopeita. Minulle jää siis aikaa avitella muita, suunnistuksessakin löysin rastit ja tulen sain nippanappa aikaiseksi.

Hiihtämisessäkin tunnen outoa kunnon kehittymistä: tälläkin retkellä tuli kyllä hiki lämpötilojen ollessa nollassa tai plussalla, mutta voimat eivät missään vaiheessa päivää tai retkeä loppuneet kesken.

Kuntoa toki täytyy treenata, sillä haluaisin olla paremmassa kunnossa kuin tulevat asiakkaani ja vararenkaasta tahtoisin eroon.

Ja esimerkiksi lajituntemuksessa on valtavasti työtä eikä se tule loppumaan tähän kouluun.

Jos liikutte Keski-Suomen luontomuseolla joskus, saatatte törmätä minuun siellä otsa kurtussa kuuntelemassa lintuja ja tuijottamassa kaloja.

Tytöt leirissä_ Minna Jakosuo.jpg
Paras telttapari leirissä punomassa juonia muiden pään menoksi tai ehkä kello viiden teellä. Kuva: Minna Jakosuo.

Ryhmän vetämisessä tunnen jatkuvaa epävarmuutta. Minun pitää mielikuvaharjoitella jotain asiaa tuntikausia, että se menee sujuvasti ja jännitän puhumista jopa omalle porukalle.

Pääni sisällä on mörköjä, jotka sanovat, ettei tästä mitään tule ja en osaa. Jostain syystä se, ettei minulla ole partiotaustaa tai valmiiksi erinomaisia taitoja, tuntuu tekevän itsetunnostani mössöä ihmisten edessä.

Olen ajatellut tehdä tästä härkäsestä nyt kärpäsen ja meinasinkin toukokuun vaelluksella vetäistä opastuksen tai iltaohjelman ruotsiksi, sillä ehkä retkisanastoa harjoitellessa unohdan pelätä muuta koetilannetta.

Hauskuus on kyllä siinä, ettei kukaan ryhmässämme kovin hyvin ymmärrä, mitä puhun heille ruotsiksi vaan joudun ottamaan kaksi tulkkia mukaan: toinen vetää vielä enkuksi ja toinen suomeksi.

Täytynee valita jokin turvallinen paikka ja aihe!

Ruokaa muuten oli ja riitti

Tällä pullantuoksuisella telttaparilla eli minulla ja Elinalla oli yhteensä niin paljon ruokaa mukana, että jos toisen eväät olisivat pudonneet avantoon, olisimme vielä eläneet herroiksi kaikkine jälkiruokinemme ja kuivattuine eväinemme. Viimeiset pannukakut ja croissantit syötiin vasta leirin jälkeen Koirasalmen luontotuvan majoituksessa juuri ennen kotimatkaa ja syötävää jäi jollekin toisellekin talviretkelle.

//Anne

Muut tämän talven hiihtoretket löytyvät tästä linkistä: Hiihtovaellukset.

Vaelluksestamme mukana ollut näyttöjen vastaanottaja, eräopas ja yrittäjä, Kuukausi yksin erämaassa-blogin Minna antoi haastattelun paikallislehdelle.

 

 

One Reply to “Salamajärven kansallispuiston koetus”

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s