Koskikaran zen

Olemme usein ajaneet ohi tästä paikasta matkallamme Leivonmäen kansallispuistoon, mutta niin ei tule käymään enää.

Koskikaran kierros lähtee Rutalahden koulun pihan kohdalta, toiselta puolen tietä. Tämä polku on matkan varrella ajettaessa Jyväskylästä maisemareittiä eli Rutalahden kylän läpi Leivonmäen kansallispuiston Selänpohjan parkkipaikalle (josta olemme lähteneet Leivonmäen retkille yksi, kaksi ja kolme).

Huomasin Rutalahden kylän sivuilta (linkki), että Koskikaran kierroksen tilanne vaihtelee vuodenajoittain ja välillä siellä on vaarallista kulkea. Varmistathan siis ennen lähtöäsi, että polku on kuljettavassa mallissa, tuosta linkistä tieto löytyy kyllä!

Ensimmäinen näkymä polulle rappujen päästä mykistää: pienen puron yli kuljetaan ensin avoimelle paikalle satumetsään, edessä siisti keittokatos ja puuliiteri ja kosken pauhu tekee uteliaaksi.

Keittokatoksessa nautimme eväät. Meillä on nakkikeittoa termarissa, joten emme tee tulta, mutta kuivia puita löytyisi liiteristä.

Varsinaisen polun alussa tulee isompi silta, joka ylittää Rutajoen kuohut: matkan isoin ja äänekkäin koski onkin ihan alussa. Se ei ole reitin ainoa koski, mutta se on vastassa myös lopussa!

Kosken jälkeen seuraa kuusikkoa, jossa on lumi valaisee aukkopaikkoja ja marraskuun harmaus tekee polusta aivan erilaisen, kuin kaunis aurinkoinen kesäpäivä tekisi. Sammalen vihreys erottuu muusta värittömyydestä.

Metsästä saavutaan joen varteen ja siellä alkaa zen.

Vaikka tiedän veden virtaavan kovaa, joen pinta on aivan tasainen ja näen pohjan muodot: suuria kivenlohkareita ja kaatuneita puita veden valtakunnassa. Olisi muuten aivan hiljaista, mutta sateessa oksiin kertyvä vesi tipahtelee välillä isompina loiskahduksina joen pintaan.

Nautin hiljaisuudesta ja joki hypnotisoi minut. Polku kulkee pitkän matkaa joen vartta ja vaikka lähtisin tälle polulle pahat mielessä, ne viimeistään tässä kohtaa katoaisivat taivaan tuuliin.

Joesta löytyy vielä toinenkin koski rauhallisen jokivarren jälkeen. Sen ylittävää puusiltaa pitkin pääsisi Soimalammen laavulle, jossa olimme viime talvena yötä. Tällä kertaa kierrämme kuitenkin metsän kautta kotiin, polun opasteita seuraten.

Polun loppupuolikas kulkee metsässä ja nähtävyydet ovat minulle mieleisiä suuria siirtolohkareita ja kallioita keskellä metsää. Takaisin tullaan vielä osin samaa reittiä: satumetsän läpi ja kosken ylittävälle sillalle.

Vasta paluumatkalla kiinnitin huomiota hienoihin tuoleihin kosken vieressä. Kuvitelkaapas vaikka hääpari tai perhe juhlimassa syntymäpäiviä: aikamoinen kuvauspaikka!

//Anne

One Reply to “Koskikaran zen”

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s