Kyllä riippumatto voi olla pinkki

Tämä vieraskynäkirjoitus on Sonjan kertomus retkeilyn aloittamisesta ja siihen liittyvistä henkisistä esteistä (ja niiden voittamisesta). Meillä on kunnia olla mukana tarinassa. //Anne

Kyllä riippumatto voi olla pinkki

Tämä on tarina uskaltamisesta, eli siitä, kuinka eBayn retkeilytarvikkeiden passiivisesta selaamisesta voi joku päivä päästä sinne retkelle asti.

Moi, mä oon Sonja.

Pelkään ihan kamalasti ukkosta, mutta kun sitä istuu laavussa ympärillä pyörivältä ukkoselta suojassa oman perheen kesken ja onkin kivaa, tulee siitä sellainen onnistumisen fiilis. Koko retki Hämmäauteensuolle oli hyvin onnistunut, ainoastaan kengät kastuivat, kun paluumatkalla polku olikin kokonaan hävinnyt tulvivaan metsään. Eikä sekään enää haitannut, sillä oltiin jo melkein auton luona.

Viikko sitten en olis tänne uskaltanut. On mulla ollut öitä teltoissa ja kasa omia leireilytarvikkeitakin aina teini-iästä saakka, mutta toiminta on ollut pelkkää leiriytymistä isoissa porukoissa. Suurin osa on tapahtunut nuorempana larpeissa ja nyt viime vuosina sitikkatapahtumissa. Autolla paikalle, kamat takapaksista levälleen ja siinä on hyvä, joten ikinä ei ole tarttenu miettiä niiden pakkaamista tai kantamista.

Tämä retkeily olikin sitten ihan uutta, Anne ja Heikki lupasivat viedä meidät yöksi ulos. Kyllä me lopulta saatiin tavarat reppujen lisäksi kahteen IKEA-kassiin vaikka kaikkeahan sitä ei toki muistanut silti mukaan ottaa.

Näin tänään kaupassa repun. Mulla on selkäreppu, joka on nyt tässä parit retket palvellut sen, minkä palvella on kyennyt, mutta onhan se jo vähän rikki ja taskujakin saisi olla vähän lisää. Pienikin se on, sopii lähinnä vaihtovaatteille ja eväille. Etsimällä en reppua etsinyt, kunhan ajattelin kurkistaa kaupassa ohimennen ja löysin ihanan kauniin repun, joka kuiski mulle houkutuksia omista retkistä ja lupaili tilaa varusteillekin. Vielä kun se tuntui hyvältä selässä, kaikki remmit kiinnikin, lupasin repulle tulevani sen palkkapäivänä hakemaan.

Muistin kotimatkalla, että mulla on jemmassa rahaa johonkin kivaan, ja minusta tuo reppu vaikutti nyt juurikin sellaiselta kivalta, johon sen rahan voisi laittaa, ehkä käynkin sen huomenna hakemassa. Jospa mun ei nyt tartteis kantaa varusteita enää IKEA-kassissa.

Ennen en olis uskaltanu ostella vakavasti otettavia retkeilyvarusteita kaupasta muiden nähden, siinä olis kassa pitäny kummallisena ja kanssajonottajat paheksuneet, mikähän tuokin kuvittelee olevansa, eihän tuo tiedä mistään mitään. Ne olis nimittäin tienny, ihan varmasti!

Epävarmuus on kai se suurin este retkeilyssä, kuten niin monessa muussakin asiassa pienen ihmisen elämässä. Ei oikein tiedä, eikä uskalla, kaikki pitää outona tai hölmönä tai sitten tekee jonkun hirmuisen etikettivirheen, ja saa porttikiellon Suomen kaikkiin metsiin lopuksi iäkseen. Ei se vaadi kuin itseluottamusta. Pitäisi luottaa sekä siihen, että osaa ja uskaltaa kyllä, mutta myös siihen, että omannäköisensä valinnat eivät ole väärin, vaikka väärinolo meillä nykypäivänä niin kovasti muotia onkin.

Siinä auttaa kummasti se, että on hyviä ystäviä, jotka kädestä pitäen käyttävät siellä metsässä. Kun yhden reissun seuraa vierestä, se huokuva itsevarmuus rauhoittaa ja tarttuu, ja heti sitä kuvittelee selviävänsä oikein hyvin itsekin!

Mutta enhän mä nyt mitenkään voi tehdä tätä omannäköisesti. Eikös tässä pitäisi noudattaa nöyränä suurten retkeilygurujen esimerkkiä ettei sitten tarvitse hävetä kun muut nauravat ulos metsästä.

Pyysin miestä tilaamaan – koska olin itse auton ratissa kun tämä ahaa-elämys iski – pinkin retkiriippumaton pinkillä hyttysverkolla. Koska mä voin.

//Sonja

Kirjoittaja Sonja Turkia on neljääkymmentä lähestyvä maahisprinsessa, jonka elämäntehtävä on tuottaa maailmaan mahdollisimman paljon kauniita asioita ja joka harrastaa kaikenlaista neulomisesta autonrassaukseen ja leipomisesta robotiikkaan, miltä nyt sattuu kulloinkin tuntumaan. Rinnallaan paras ystävänsä eli puoliso, joka urheasti kohtaa kaiken, mitä eteen heitetään. Joskus saadaan perheen teinikin mukaan.

2 thoughts on “Kyllä riippumatto voi olla pinkki

Add yours

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Powered by WordPress.com.

Ylös ↑

Matkailuakatemia

Päättyneen Suomat-akatemian ja nykyisen YritysLab-hankkeen yhteinen sivusto. Hankkeissa mukana laaja verkosto Suomen koulutusorganisaatioita.

Pipo silmillä

Lumeen rakastunut seikkailija

Reppu ja reissumies

retkihetkiä arjen seassa nautittavaksi

LUONTOHAASTE

Tartu haasteeseen ja lähde kanssamme seikkailulle Suomen luontoon!

Lähierä™

Luonto on lähellä

Paula's photo

Photos and about photography in Jyväskylä

A Blog About Adventure

retkihetkiä arjen seassa nautittavaksi

An Englishman in Finland: Blog

retkihetkiä arjen seassa nautittavaksi

Metsän suloisin paikka - Skogens ljuvligaste plats

retkihetkiä arjen seassa nautittavaksi

Pilkunviilaaja(ko)rento

retkihetkiä arjen seassa nautittavaksi

Yhteiskuntakriittinen puolue

retkihetkiä arjen seassa nautittavaksi

Elämäntapana Elämä

Kiivetään vuorille, juostaan alas, matkustetaan maailman ääriin.

Daphnion

retkihetkiä arjen seassa nautittavaksi

Tassut trailille

retkihetkiä arjen seassa nautittavaksi

Travellover

retkihetkiä arjen seassa nautittavaksi

Likely Gone Hiking

Moments from near and far

Polku

Outdoor Life Above the Arctic Circle

Reppu ja Reissumies Backpacker's Backpack

retkihetkiä arjen seassa nautittavaksi

Putkiaivomies ~ luonto kutsuu.

Retkeilyblogi suurella sydämellä.

Sinisen repun kirous

Hyvin pitkälti retkeilyä, ulkoilua, luontoaiheita, kaikenlaista näpertelyä ja kokeilua - ja joskus jotain muutakin!

Backroad Balkans

Never Stop Exploring

Reppuretkiä

retkihetkiä arjen seassa nautittavaksi

huippuretki.fi

retkihetkiä arjen seassa nautittavaksi

Naisretkeilyn koko kuva

retkihetkiä arjen seassa nautittavaksi

TIMOANTTALAINEN.COM

retkihetkiä arjen seassa nautittavaksi

KEAN RETKI

Kaupunkilaisneito etsii luontoaan

%d bloggers like this: