Aarniometsän keskellä kuiskii kesätuuli

Pyhä-Häkin kansallispuisto, tunnettu aarniometsistään, vaikka onkin enimmäkseen soita, täytti 60 vuotta vastikään. Juhlapäivänä oli lämmin ja aurinkoinen sää, eikä meillä mitään muuta ohjelmaa, joten päätimme karauttaa juhlallisuuksiin. Perille pääsimme noin puoliltapäivin ja samaan aikaan oli lähdössä opastettu kiertokävely, mutta päätimme mennä omin päin Mastomäen lenkin ja tehdä piston ensin Vanhaa isoa puuta katsomaan ja sitten vielä Kotajärven kodalle paistamaan makkarat ja juomaan teetä termoksesta. Ehkä hieman jännitimmekin muiden retkeilijöiden seuraa.

Pyhä-Häkissä on kaunista metsää koko polun matkalta. Ennen merkittyjä isoja puita oli yksi tupasvillakohta, suollahan ne kasvavat, kosteissa paikoissa. Kesä- ja heinäkuussa olen nähnyt muiden ottamia valokuvia upeista tupasvillaniityistä ja tupasvilla on suosikkini retkillä tavatuista kukista, joten käytimme kohtalaisen ajan ensimmäisten valkoisten tupsujen ihasteluun ja valokuvaamiseen.

Uusi ja Vanha iso puu olivat vaikuttavia jättejä, vanhempi on 1500-luvulta ja uudempikin 1600-luvulta. Kiertosuuntamme ansiosta näimme ne ensin ja jatkoimme sitten kohti kahvitaukoa. Mastomäen polku ei nimestään huolimatta paljon kiipeä ylöspäin, vaan koko polku oli leveää ja helppokulkuista. Kun lenkillä on mittaa vain 3,2 kilometriä, se soveltuu perheen pienemmillekin retkeilijöille ja heitä tulikin vastaan monta porukkaa lähestyessämme Kotajärven risteystä. Pisto Mastomäen polulta Kotajärven taukopaikalle teki meille lisälenkkiä melkein kaksi kilometriä, mutta siellä ne tupasvillat vasta olivatkin villiintyneet! Koko pitkospuiden pätkä oli valkoisenaan kukintoja!

Kotajärven keittokatos on suuri kuin juhlatupa. Jos joskus olisi juhlapoppoo kaikkinensa tervejalkaisia, tuonne voisin heidät viedä, sillä katos kolmen pöydän kanssa, takka antamassa tunnelmaa ja liesi helpottamassa ruoanlaittoa tarjoaisi mahtavat puitteet mille tahansa perhejuhlalle. Keittokatokselta on kiva järvinäköala ja vieressä on vielä nuotiopaikka, kaikki siistejä ja hyvin hoidettuja paikkoja pitää taukoa.

Juttelimme toisten retkeilijöiden kanssa nuotiolla kesän retkistä ja tulevista suunnitelmista, pääsimme valmiille tulille paistamaan makkaraa ja vaahtokarkkeja. Tee oli sopivasti matkalla kotoa hautunut. Jäimme viimeisenä paikalle, joten jäimme vielä tarkistamaan, ettei tulta jää mihinkään, mutta sitten tulikin taas jo seuraavat retkeilijät reppu selässä, makkaranpaisto oli heilläkin aikeissa.

Jatkoimme matkaa palaten vähän matkaa takaisin Mastomäen reitille, reittiä myötäpäivään kulkien ja taas oli komeaa suomaisemaa metsän jälkeen, kun polku poikkesi Riihinevalle. Ja ne tupasvillat! Voi hyvänen aika, että ne ovat ihania pilkkuja maassa. Maisema oli hyvin avaraa polun loppupätkän, ihan pieni metsikkö oli vielä edessä ennen paluuta parkkipaikalle.

//Anne

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s