Ei ole olemassa ilmaista lounasta

Listavaroitus! Ja myös hieman siitä varoitus, että aloittelijan luonteeni alkaa kuoriutumaan itsevarman kirjoittajan alta, sillä nyt on aika laiskaa touhua. Joskus kevättalvella vielä funtsailin, jotta kaikki eväät kuivatetaan itse mukaan (=olin reipas, mutta hieman yliarvioin omaa rohkeutta ja viisautta).

Sitten sain toukokuussa laatikollisen ilmaista pussiruokaa (eli tavallaan on ilmaista lounasta olemassa, sillä vaatimuksia ruokien kehumisesta ei ollut, hyväksi ne tiesin jo etukäteen ja valokuvissa ne seikkailevat joka tapauksessa) ja sekin alkoi jännittää, mitä sellaisessa autio- tai varaustuvassa oikein edes voi tehdä. En TIETENKÄÄN kysynyt keltään viisaammalta ja ajattelin tupia paljon vaatimattomimmiksi (eli ohitin myös opaskirjan hyvät tiedot ja kaikki lukemani jutut tämän varusteluasian osalta), jänishousu pisti pussit rinkkaan ja toivoi, ettei mies huomaa mitään.

Kuten niin usein käy, mies ei huomannut omatekoisten eväitten puutetta, vaan pisteli tyytyväisenä napaansa mitä tarjolla oli.

Ihan hirveän hyvää ruokaa oli kyllä minunkin mielestäni! Näissä retkiruokapussukoissa on aika lailla enempi rasvaa ja siten myös energiaa kun tavan pastapusseissa ja niihin itse kuivatettuihinkin pitäisi jotain lisäenergiaa kehitellä, vai pitäisikö? Kai muut on pärjänneet pastalla pari päivää, minä vaan olen niin hirveän nälkäinen ja jos ehtii se nälkäkiukku päälle, minut työnnetään vielä alas joen penkalta.

Tunturissa oli mukana seuraavat eväät kahdelle nälkäkiukkuiselle:

  • BlåBand-ruokia kaksi per päivä per nuppi, osa tuotiin vielä takaisin kotiin, koska söimme makkaraa tai pussipastaa vaihtelun vuoksi
  • Kaksi pussia kaupan pasta-annoksia (näitä en joka päivä haluaisi syödä, mutta välipäivän ruokina ja varalla menee)
  • puuroa aamupalaksi, en mitannut lähtiessä, mutta litran muovipussillinen oli liikaa, lasketaanko tämä sitten varaevääksi?
  • mysliä, litran muovipussillinen, aamupala Heikille, vähän meni napostellenkin, tätäkin vein takaisin kotiin aika paljon
  • neljä appelsiinia (ihan extraa ja luksusta)
  • Mars-suklaata 5 kpl
  • myslipatukoita 10 kpl
  • kahvia
  • teetä (muutama pussi varalla, kaksi pussia juotiin)
  • Lämmin Kuppi -pusseja 6 (varalla, toin nämä takaisin kotiin)
  • Huiluntuhti-makkaraa 2 pakettia
  • 1 paketti pita-leipää (ensi kerralla ehkä ruisleipää ja oma teltta)
  • vaahtokarkkeja
  • 3 pussia kuivaliha-snackseja iltanaposteluun ja aamupalan yhteyteen (näitä olisi voinut olla vielä enemmän)
  • litra punkkua (ennen kuin kukaan kommentoi ilkeästi ryyppäämisestä tunturissa, kerron, että oli kuulkaas todella hyvää ja kahdeksi illaksi riitti, oli meidän hääpäivä, ei tapeltu kännissä ja muovipullo tuotiin takas kotiin)

Saattoi nyt joku unohtua. Tuo kuva, jossa on tosi paljon ruokaa, on otettu puolivälissä.

Mitä unohtui tai mitä tekisin toisin?

  • Ruokailuvälineet (ostettiin Hetasta uudet)
  • Enemmän naposteltavaa illoiksi, olemme sellaisia iltasyöppöjä, mutta näilläkin pärjättiin
  • Keksit jäi kotiin
  • Sinappi, onneksi oli hyvää makkaraa
  • Pita-leipä oli hyvä valinta makkaran kaveriksi, mutta ensi kerralla ehkä tavallista leipää
  • Aamupala vaatii kehittelyä: en kotonakaan syö pelkkää puuroa vaan se on vain yksi osa aamupalaa, mutta kananmunien paistaminen reissussa…? Tuo kuivattu liha-snacks on hyvää, mutta liian suolaista.
  • Itse kuivattamat ainekset ei oikeastaan unohtuneet, vaan jännitti koko retki ja vähän pelottikin, joten otimme varman päälle ja mukaan pelkkää pussiruokaa. Ensi kerralla otamme myös omia kuivaruokia mukaan ja kokkaamme niitä ilolla, sillä niistä tulee vaihtelua, vähemmän roskaa ja vähän ylpeämpi olo.

//Anne

 

Vaelsimme Hetasta Pallakselle kesäkuun alussa 2016 reittiä Hetta-Sioskuru-Tappuri-Hannukuru-Nammalakuru-Pallas. Hetta-Pallas-vaelluksemme esitellään pieninä paloina noin kymmenessä osassa. Välissä kerron myös retken valmisteluista ja varusteista. Kaikki osat löytyvät tunnisteen Hetta-Pallas alta täältä. Jos haluat tietää jostain tietystä kohteesta tai etapista enemmän, kysy, kommentoi tai laita viestiä!

BlåBand-ruoat saatu blogin kautta.

6 thoughts on “Ei ole olemassa ilmaista lounasta

Add yours

  1. Minulla kanssa tulossa reissu ensikuussa, noviisi vaelluskaveri mukana. Ruokapuolelta olen nyt vasta aloittanut itsekuivattamien ruokien kokeilun. Alkuun näyttää hyvältä (kasvikset) mutta vähän pelkään miten käy sen jauhelihan kanssa, kun on kaikki ’pelottelu’ jutut luettuna miten rasva härskiintyy ja ruoka pilaantuu..

    Liked by 1 henkilö

    1. Meilläkään ei tästä vielä ole kokemusta vielä, paitsi kanan kuivaaminen onnistui. Minäkin pelkään, että ne on homeessa kun on hirveä nälkä reissussa, tai härskiintyy. Jauhelihassa löydettiin 5% rasvaa, onkohan se paras? Kertoilen näistä meidän kuivatuksista lisää joskus. Soijarouhe lienee varmin mukaan otettava? 😉

      Tykkää

  2. Suosittelen lämmöllä Raija Hentmannin herkutellen luonnossa. Vaikka aluksi tuntuu sille, että eihän näitä voi kuivata, niin vauhtiin päästyä on todella mielenkiintoista puuhaa. Olimme Kevolla 3 hengen porukka ja kuivasimme kaikki ruoat itse. Lämpötila kävi parhaimmilaan/pahimmillaan 25 asteessa, eikä mikään pilaantunut – ei edes kuivatut kananmunat! joten rohkeasti kokeilemaan. Ainahan se on hyvä olla yksi tai kaksi vararuokaa mukana, vaikka tuollaista valmista retkiruokaa jos reissu venyy tai jokin on pääsyt pilalle. Ja iltaherkkuna suosittelen ehdottomasti popcorneja joita helppoa tehdä ja kevyitä kantaa. Piristää kummasti mieltä 🙂

    Liked by 1 henkilö

    1. Moikka! Itse kuivaaminen on jo nyt vähän paremmalla mallilla eikä pelota enää. Simppelit jauhelihat ja kanasuikaleet on pussitettu ja löysin myös ruokakaupasta perunamuusia ynnä muuta kelvollista. Gourmet tulee seuraavaksi! //Anne

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Powered by WordPress.com.

Ylös ↑

Reppu ja reissumies

retkihetkiä arjen seassa nautittavaksi

LUONTOHAASTE

Tartu haasteeseen ja lähde kanssamme seikkailulle Suomen luontoon!

Lähierä™

Luonto on lähellä

Paula's photo

Photos and about photography in Jyväskylä

A Blog About Adventure

retkihetkiä arjen seassa nautittavaksi

An Englishman in Finland: Blog

retkihetkiä arjen seassa nautittavaksi

Metsän suloisin paikka - Skogens ljuvligaste plats

retkihetkiä arjen seassa nautittavaksi

Pilkunviilaaja(ko)rento

retkihetkiä arjen seassa nautittavaksi

Yhteiskuntakriittinen puolue

retkihetkiä arjen seassa nautittavaksi

Elämäntapana Elämä

Kiivetään vuorille, juostaan alas, matkustetaan maailman ääriin.

Daphnion

retkihetkiä arjen seassa nautittavaksi

Tassut trailille

retkihetkiä arjen seassa nautittavaksi

Travellover

retkihetkiä arjen seassa nautittavaksi

Likely Gone Hiking

Moments from near and far

Polku

Outdoor Life Above the Arctic Circle

Reppu ja Reissumies Backpacker's Backpack

retkihetkiä arjen seassa nautittavaksi

Putkiaivomies ~ luonto kutsuu.

Retkeilyblogi suurella sydämellä.

%d bloggers like this: