Villaterapiaa, osa 2

Keskiviikkoiltana lämmitin savusaunan. Se lienee ollut viikon aikaan ensimmäinen itikkavapaa vyöhyke, ellei lasketa sisätiloihin virittämiämme riippumattoja ja telttaa. Nämä järjestelyt meidän piti tehdä turvataksemme yöunet, sillä kuten tiedätte, itikoilla on nerokas väsytystaktiikka: yksi kerrallaan ne laskeutuvat katosta ihmisten kimppuun ja kun jossain vaiheessa nukahdat, ne voittavat ja pääsevät jatkamaan sukuaan veriaterian päätteeksi. Tämän takia ne ovat kehittäneet inisevän sotahuutonsa ja heittelehtivän lentotyylinsä, nuo kutinan jälkeensä jättävät pahulaiset. Pidimme kiinni sekä ukset että akkunat sekä pellitkin, mutta jostain rakosesta nuo minivampyyrit saapuivat sankoin joukoin meitä tervehtimään.

Ulkosalla suojasi pitkähihainen vaatetus ja paksut housut. Ennen kesälomia toteutunut vaateyhteistyö Scandinavian Outdoorin kanssa oli erittäin hyvä idea, kunnon retkeilyvaatteet suojaavat myös itikoilta (ja lumisateelta). Kerromme noista vaatteista piakkoin teillekin, ensin ajattelimme testiajoksi sopivan pari kuukautta, mutta nyt näitä vaatteita on pidetty lähes tauotta kolme viikkoa ja voisimme ne jo esitellä, sen verran tutuiksi ovat tulleet.

 

Itse asiassa minun täytyy myöntää, että keskiviikkoiltana pääsi itku, kun kolmen tulen tekniikalla koitin ratkaista koko leirikunnan tarpeet syömisestä, lämpimästä pesuvedestä ja löylyistä. Nälkäkin oli jo, tosin, mutta en aliarvioi itikoiden vaikutusta mielenterveyteeni. Tultuamme Kolilta maisemaretkeltä ja kaupasta tein nuotion makkaranpaistoa varten, samaan aikaan laitoin tulet pihalla olevan vesipadan alle sekä savusaunaan. Kun makkara pienen kyykkyhypähtelyn takia kolmatta kertaa osui hiillokseen ja samalla kolme hyttyä onnistui pääsemään ihoon asti ohuiden haaremihousujeni läpi, purin hammasta ja kyynel lähti valumaan. Miksi minä tänne halusin ja etenkin miksi ne kaikki itikatkin halusivat tänne samaan aikaan? En ollut lampaitakaan nähnyt koko päivänä, koska muut olivat ehtineet käydä ne laskemassa ja tarkistamassa niiden olot.

Perinteinen juhannusta edeltävä nyyhkiminen nuotiolla kuitenkin loppui nopeasti ja siirryin sisätiloihin. Tiskaaminen ikkunasta maisemia ihaillen piristi, varsinkin kun vesikin oli valmiiksi lämmintä padasta ja läträäminen hieman nopeampaa. Viimeistään onnistuneet savusaunalöylyt saivat minut paremmalle mielelle: olkoon tämä koettelemus oppina tulevaan, sillä kun tutkii majapaikkansa maisemaa, voi kyllä arvata, missä öttiäiset viihtyvät ja jos ei itse niistä pidä, voi viihtyä avarammassa maisemassa.

Lampaiden hoitopäiväkirja torstaina 23.6. Sää on vaihtelevan pilvinen ja aurinkoinen, lämpötila noin 21 astetta.

Aamulla huomasimme kahden lampaan, Kolon ja Komun turkissa verijäljen: kuin koirien hotspot, villan seasta näkyi vaaleanpunaista ihovauriota. Soitimme heti lampaiden omistajalle ja laitoimme hänelle kuvaviestinä kuvan vaurioista. Ensiapuna haavoja olisi voinut suihkuttaa desinfiointiaineella, mutta meillä ei sellaista ollut. Koska jälkien aiheuttajasta ei ole varmuutta, siirrämme lampaat ennen ensi yötä talon lähilaitumelle, joka on pihapiirissä.

Lampaat eivät olleet säikkyjä, joten petoepäilys ei ole kovin vahva. Siirsimme kuitenkin lampaat talon pihapiiriin, siitä on enemmän iloa meillekin, koska veden kantomatka lyheni ja lampaat näki aina, kun tuli tilan pihaan ja vähän ikkunastakin.

 Lampaiden hoitopäiväkirja perjantaina 24.6. Juhannusaatto. 17 astetta, aamusää pilvinen, myöhemmin aurinkoinen.

Kahdeksan aikaan lampaat olivat märehtimässä lammassuojassa, eivätkä tulleet sieltä pois, mutta ei minulla ollut mitään herkkujakaan. Kun palasimme Vesivaaran lenkiltä, ne tulivatkin meitä vastaan ja hengasivat koko päivän talon edessä olevalla laitumella. Lampaat ovat kiintyneet meihin enemmän ja tulevat koko ajan luokse. Istuimme laitumella niin kauan, että savusaunan lämmityskin unohtui hetkeksi ja tuli ehti päästä sammumaan. Yhtäkkiä itikoita on paljon vähemmän kuin edellisinä päivinä ja makkaranpaistokin jo onnistui sekä tiskaaminen ulkosalla!

Vaikka hyttyset ja paarmat kiusasivat edelleen villaisia ystäviämme ja itsekin jouduimme verhoutumaan vielä pitkähihaisiin ja hupullisiin vaatteisiin, onnemme tuntui kääntyneen pihapiirin ötökkämäärän suhteen. Aiemmin tauottoman huitomisen sijasta riitti pieni huiskaisu silloin tällöin ja ulkoilimmekin juhannusaaton kunniaksi todella paljon. Oletan, että  sateettomuus vähensi hyttysmäärää normaalille tasolle alkuviikon huippulukemista. Aloin tuntea iloa ja onnistumisen tunteita, kun maalaiselo alkoi muistuttaa enemmän pientä puuhastelua eikä jatkuvaa ”etelän miehen huitomista” hampaat irvessä. Kokon kävimme illalla katsomassa Alamajalla eli Kolin satamassa.

6N6A9867.jpg

Vielä riittänee valokuvia, joten palataan vielä Kolille lammaspaimeneen ja ainakin maisemakuvia näytämme teille juhannuksen tienoilta. Yksi päiväretki suuntautui Vesivaaralle. Yllä kuva Kolin huipulta juhannusaamuna, näitä aamuyön kuvia Heikki kävi ottamassa kahtena yönä. Ensimmäinen osa löytyy muuten täältä ja myöhemmin kaikki lammaspaimenesta kertovat jutut täältä.

//Anne

P.S. Ai niin, Heikin suosittu videolammaspäiväkirja jatkuu:

 

Olimme Kolin Seppälän tilalla lammaspaimenina juhannusviikolla 2016. Kaikki lammaspaimenviikon juttumme löytyvät tunnisteen Lammaspaimenviikko alta eli täältä.

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s