Kuhankosken riippusilta – kyläyhdistyksen voimannäyte

Kun kevät jo lirisee ja loimottaa joka paikassa, minä vielä muistelen talvea. Mutta nämä kaikki kohteeni taitavat sopia myös kevääseen ja kesään, joskin maisemat lienevät vehreämmät, joten antaa mennä! En ole sitä tyyppiä, joka hilloaa nyt ensi talven kirjoituksia, käydään sitten uudelleen jossain muissa paikoissa ja kirjoitellaan niistä tuoreeltaan. Väistelen myös vastuuta alkukesän pitkän retken suunnittelusta: kirjoittelen näitä aihioita valmiiksi jutuiksi ja olen superaktiivinen somessa ja ihan vaan ettei liian helpoksi menisi, vaihdoin työtehtäviäkin sellaisiin, mistä en ymmärrä hölkäsen pöläystä, mutta eteenpäin, sanoi vuonna -80 syntynyt mummo lumessa! Tähän on ehkä kuitenkin luvassa muutos piakkoin, kun alan esitellä teille kaikkia listoja pakkaamisesta, seuraamme retkimuonan kuivumista kuivurissa, suunnittelemme parhaita lähestymisajoreittejä ja piirtelemme täällä blogissa karttaan viivoja. Tai sitten näin ei tule käymään, koska keväässä on niin paljon nähtävää ja ehkäpä minä ehdin sitten myöhemmin kirjoittamaan siitä, miten meidän ekalle vaellukselle ei ehditty valmistautua ajoissa! Mutta nyt alkuperäiseen asiaan:

Pikkuinen talvikohde jäi esittelemättä, kun puhuimme aiemmin Kuusaankoskesta. Samalla retkellä kävimme nimittäin Kuhankosken voimalaitoksella, jonka vieressä on Kuhankosken riippusilta. Silta on osa kolmen sillan reittiä, johon kuuluvat Kuhankosken riippusilta, Kuhankosken kanavan silta ja Liisanniemen silta. Riippusiltaan liittyy tarina kyläyhteisöstä, joka yhdistää voimansa ja saa sillatkin pysymään paikoillaan, kyläläisille oli nimittäin joulukuussa 2008 kerrottu sillan purkutyöstä seuraavana kesänä, jos ei sillalle löydy uutta omistajaa ja kunnostajaa.

Kyläseura Kuhaset ry pisti toimeksi, olihan voimalaitoksen ja sillan kokonaisuus merkittävä kulttuurimaisema ja matka Kuhankoskelta Harhalan puolelle pysyisi lyhempänä sillan säilyessä. Sillan ostohinta oli lopulta vain yhden euron verran. Jyväs-Riihi ry:n tuella sillan kunnostustyöt alkoivat, talkoohenkeä riitti sillan väliaikaisen kunnostamiseen ja nyt silta onkin taas käytössä ja osa Kolmen sillan reittiä. Sillan yli kulkee mm. vuosittainen Kolmen Sillan Lenkki.

Historiatiedot eivät ihan suoraan kertoneet, koska kunnostetun sillan avajaiset olivat ja kuvatkin ovat hävinneet kyläyhdistyksen sivuilta, mutta silta on kaunis ja maisema sillalta sekä voimalaitoksen, että toiseen suuntaan näyttävä. Pidän myös vanhoista rakennuksista ja vesivoimalan punaiset tiiliseinät hehkuvat kauniisti.

Kävimme paikalla talvella ja oli hieman pilvinen sää, joskin aurinko pilkahteli hieman pilvipeitteen raoista. Poislähtiessämme alkoi sataa lunta, sillä tavalla näyttävästi, minkä kamerakin jo huomaa. Tiedättehän, lumisadetta on hieman vaikea vangita valokuviin, ellei jokainen hiutale ole neljännes nenäliinasta kooltaan.

-Anne

 

Tämä kirjoitus kuuluu #polkuhaaste-sarjaamme. Rohkaisemme aloittelevia ja kokeneempiakin arkiretkeilijöitä ottamaan ilon irti verorahoistaan ja kiertämään oman kaupungin ylläpitämät luontopolut. Jyväskylässä polkuja on 10 ja ohjeet niiden löytämiseksi löytyvät kaupungin sivuilta täältä. Jaa kuva luontopolulta tunnisteella #polkuhaaste Twitterissä tai Instagramissa! Kaikki meidän #polkuhaaste-jutut löytyvät tästä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Powered by WordPress.com.

Ylös ↑

Matkailuakatemia

Päättyneen Suomat-akatemian ja nykyisen YritysLab-hankkeen yhteinen sivusto. Hankkeissa mukana laaja verkosto Suomen koulutusorganisaatioita.

Pipo silmillä

Lumeen rakastunut seikkailija

Reppu ja reissumies

retkihetkiä arjen seassa nautittavaksi

LUONTOHAASTE

Tartu haasteeseen ja lähde kanssamme seikkailulle Suomen luontoon!

Lähierä™

Luonto on lähellä

Paula's photo

Photos and about photography in Jyväskylä

A Blog About Adventure

retkihetkiä arjen seassa nautittavaksi

An Englishman in Finland: Blog

retkihetkiä arjen seassa nautittavaksi

Metsän suloisin paikka - Skogens ljuvligaste plats

retkihetkiä arjen seassa nautittavaksi

Pilkunviilaaja(ko)rento

retkihetkiä arjen seassa nautittavaksi

Yhteiskuntakriittinen puolue

retkihetkiä arjen seassa nautittavaksi

Elämäntapana Elämä

Kiivetään vuorille, juostaan alas, matkustetaan maailman ääriin.

Daphnion

retkihetkiä arjen seassa nautittavaksi

Tassut trailille

retkihetkiä arjen seassa nautittavaksi

Travellover

retkihetkiä arjen seassa nautittavaksi

Likely Gone Hiking

Moments from near and far

Polku

Outdoor Life Above the Arctic Circle

Reppu ja Reissumies Backpacker's Backpack

retkihetkiä arjen seassa nautittavaksi

Putkiaivomies ~ luonto kutsuu.

Retkeilyblogi suurella sydämellä.

Sinisen repun kirous

Hyvin pitkälti retkeilyä, ulkoilua, luontoaiheita, kaikenlaista näpertelyä ja kokeilua - ja joskus jotain muutakin!

Backroad Balkans

Never Stop Exploring

Reppuretkiä

retkihetkiä arjen seassa nautittavaksi

huippuretki.fi

retkihetkiä arjen seassa nautittavaksi

Naisretkeilyn koko kuva

retkihetkiä arjen seassa nautittavaksi

TIMOANTTALAINEN.COM

retkihetkiä arjen seassa nautittavaksi

KEAN RETKI

Kaupunkilaisneito etsii luontoaan

%d bloggers like this: