#%&onhauta – kyllähän siinä vähän tuli kirottua

Mikä oli tuo mystinen talviretkikohde, jonka nimen merkitys selvisi meille vasta perillä?

Hitonhauta, sehän se on. Mistä tuo nimi tulee? Mahdollisesti siitä reaktiosta, minkä ensimmäiset jääputoukset aiheuttivat Heikissä: kauhea määrä kirosanoja!

Opasteet ohjaavat parkkipaikalle Valkolantieltä, itse laitoimme navigaattoriin muistaakseni Valkolantie 865, Laukaa ja saavuimme risteyksen kohdalle, noin suurinpiirtein.

Vinkkiä ohjeisiin haettiin Viiviltä Valkoisesta Soihdusta (piirretty kartta). Parkkipaikalle olisi mahtunut useampikin auto ja yksi pariskunta tulikin vastaan kävellessämme kohti rotkoa.

Parkkipaikan vieressä on laavu, jossa voi paistella makkaraa, puutilannetta ei katsottu, mutta ainakin Viivin perhe oli ottanut omat puut mukaan. Parkkipaikalta laavulle on siis tosi lyhyt matka, sen matkan jaksaa kantaa sylillisen puita.

Rotkossa kaikenlainen tulenteko on kielletty, sillä savu tappaa sammalet rotkon seinillä. Koska alue on Natura-suojelualuetta, täytyy siellä noudattaa tiettyjä sääntöjä: ei roskaamista, ei tulentekoa, ei saa viedä mitään pois rotkosta eikä Natura-alueella saa ajaa moottorikulkuneuvoilla. Koiria ei saa viedä alueelle.

EU-projektin tuella polku ja opasteet oli aiemmin laitettu kuntoon, mutta nyt opasteet rapistuvat pikkuhiljaa ja polkua ei enää ylläpidetä, joten kulku tapahtuu retkeilijän omalla vastuulla.

Polulle kävellään hyvien opasteiden saattamana, parkkipaikalta matkaa tulee noin 1,5 kilometriä pitkin tietä. Talvella tie oli aurattu. Kohde soveltuu osin myös lapsiperheelle, koska matka parkkipaikalta ei ole kovin pitkä ja rotkossa voi kääntyä takaisin, jos näyttää liian vaativalta perheen pienimmille.

Itse rotko on noin 800 metriä pitkä. Parkkipaikan suunnasta lähestyttäessä talvella ensimmäiset jääpuikot kuin piraijan hampaat herättävät kuvaamisen halun ja samoin pienet suloiset sammalet, joiden päällä on pallona jäätä. Siellä oli kaksi Sulanderia polvillaan hyytävän kauneuden edessä. Vesi kuulosti valuvan ylhäältä jo tässä kohtaa kevättä, olihan ollut lämmin päivä.

Yksityiskohdat kuitenkin unohtuvat, kun jatkaa vielä yhden pienen kulman taa polkua eteenpäin: siellä ne ovat, valtavat, vyöryvät jääputoukset. Vesi lirisee ja näyttää, että jää valuu päälle.

En voinut kuin nauraa ja vähän kyynel tuli silmään, kun tätä näkyä katselin, pääni pyöri kuin pöllöllä. Jos olinkin ihastunut tähtisammaliin ja jääpuikkoihin, tämä huikea putous suorastaan hengästytti. Heikiltä pääsi useampi kuin yksi kirosana.

Kesällä tämän putouksen kohdalla suuren rotkon keskelle pudonneen lohkareen suojissa on kuulemma pieni lampi (anteeksi maalaisuuteni, mutta ehkä kuitenkin lätäkkö, eiköhän lammellakin ole jokin virallinen alamitta).

Lohkare on omalta osaltaan tämän rotkon mittasuhteet vahvistava eli jättiläismäinen, sen päällä kasvaa jo isoja puita ja molemmin puolin pääsee jatkamaan matkaa. Suosittelen oikeaa puolta lohkareesta, sillä siellä on pieni yllätysportti. Sen alitettua polkua jatkuu hieman kapeamman rotkon pohjalla, kunnes tulee seuraava jääputous.

Seuraavalla aukiolla on tämä jään muodostaman taideteos. Keskellä on jääputouksen alle jäävä luola kuin pieni kappeli, jonne voi mennä piiloon seisomaan, ken uskaltaa.

Sitä vastapäätä on matala oikea luola, jossa on talvisin jäiset kalterit estämässä uteliaita, kesällä se lienee ryömittävissä. Luolasta valuva vesi on tehnyt hienon putouksen keskelle ja vesi näyttää virtaavalta, vaikka onkin jähmettynyt kunnes kevät taas sen vapauttaa. Vesi pulputtaa jossain kohtaa luolan etuosassa kuin kahvi perkolaattorissa ja näin kevättalvella se alkaa pikkuhiljaa voimistumaan.

En edes uskalla kuvitella, miltä tämä kaikki olisi näyttänyt 30 asteen pakkasessa tammikuussa ja mietin, miltä tämä näyttää, kun kevätlämmin pistää kaiken jään hauraaksi ja romahtelevaksi.

Kävelimme yläkautta takaisin uhmaten kohtaloa. Kahdet jalanjäljet meni edellä ja niitä seurasimme.

Neuvo: menkää alakautta poiskin, ellette halua urheilla.

Itselläni alkoi usko loppua kun jalanjäljet muuttui yksiksi ja nekin umpihangessa meni metsään. Meinasin siinä noin viisi metriä ennen takaisin tielle saapumista suuttua: ei me löydetä täältä enää pois eikä oo eväitäkään ja hirveä hiki! En nähnyt tietä ja onneksi se olikin ihan siinä, sitten kohta olimmekin jo autolla ja vaihdoimme hikiset vaatteet pois.

Yläpuoleltakin jääputous näytti komealta, mikä oli osasyy siihen, että takaisin tultiin yläkautta! Rotkon ympärillä on iso määrä suuria kiviä, joita kierreltiin puolelta jos toiseltakin.

Hitonhauta on upea koko perheen retkikohde ja käymmekin täällä varmasti keväällä uudelleen seuraamassa jäätilannetta. Tällä kertaa jäi uikkarit kotiin, joten vaikka olisikin tehnyt mieli mennä saunomaan ja kylpemään Peurunkaan, ajoimme suoraan kotiin. Ehkä ensi kerralla!

//Anne

2 Replies to “#%&onhauta – kyllähän siinä vähän tuli kirottua”

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s