Klikkaa itsesi ULOS!

Tämän kirjoituksen lopussa kerromme luontopolkuhaasteesta, johon voit osallistua merkitsemällä somessa kuviisi tunnisteet #polkuhaaste ja #rinkkaputki. Polkuhaaste rullaa vuoden ympäri ja harva pyrkii meidän tavoitteeseen, joka on käydä ainakin kerran, mieluiten kahdesti vuodessa jokaisella oman kaupungin luontopolulla, mutta mukaan voi tulla yhdelläkin polkukertomuksella! Koko kierrosta ei vaadita, mutta suosittelemme, sillä näin saa vastinetta verorahoille.

Jyväskylän kaupunki on uudistanut nettisivujaan alkuvuodesta ja sen myötä muuttui hieman helpommaksi tämä retkeilijän arki, uusi osoite ulkoilijalle on jämptisti www.jyvaskyla.fi/ulos ja vihreiden sivujen visuaalisuudesta saa jokainen olla omaa mieltä, mille vuosikymmenelle ne sijoittuvat, sisältö on silti priimaa. ULOS Jyväskylä löytyy myös Facebookista.

Kaikki luontopolut, joita niin kovasti rakastan, löytyvät heti alusta: Luontoretkeilyn alta. Polkujen lisäksi jokaikinen muukin kohde tuossa listauksessa on käymisen arvoinen! Jokaisesta kohteesta avautuu oma kohdekortti, joka kertoo kohteesta kaiken tarvittavan.

Enkunkielinen linkki EXIT ei vie valitettavasti vielä mihinkään eli kääntäjälle olisi töitä.

Jyväskylän luontopolut

Jyväskylän luontopolkuja löytyy siis nämä kymmenen:

Muiden (esim. Metsähallitus) ylläpitämät luontopolut, joita on kolme:

Kuvat ovat osittain viime vuoden luontopolkuhaasteen satoa, talviset kuvat taas melko tuoreita. Luontopoluista olemme käyneet jokaisella, paitsi varsinaisista kaupungin poluista Jääskelän luontopolulla ja muiden ylläpitämistä poluista puuttuu listaltamme Nyrölän ja Paljaspään luontopolut.

Mitä on tulossa: #polkuhaaste ihan koko vuoden!

Kevään mittaan esittelemme yksittäisiä luontopolkuja, ihan pian ensimmäisenä on luvassa Haapasaaren luontopolku ja sen kesäiset kuvat viime vuodelta. Jos sinä käyt oman kaupunkisi luontopolulla ja innostut kertomaan siitä tai jakamaan kuvia, lisää ihmeessä kuviisi tunniste #polkuhaaste ja #rinkkaputki tai täällä Stoorissa avainsanaksi polkuhaaste. Pyydämme luvan ennen kuvien jakamista edelleen, mutta tekisimme mielellämme koontijuttuja jokaisena kesäkuukautena teidänkin polkuiluistanne ja jakaisimme hienoja kuvia Instassa, Twitterissä ja Facebookissa, tietenkin kuvaajien nimien kera! Mennään yhdessä metsään!

-Anne

Lähteet:

Jyväskylän kaupungin ULOS-sivusto
Jyväskylän kaupungin luontopolut -sivu

 

Tämä kirjoitus kuuluu #polkuhaaste-sarjaamme. Rohkaisemme aloittelevia ja kokeneempiakin arkiretkeilijöitä ottamaan ilon irti verorahoistaan ja kiertämään oman kaupungin ylläpitämät luontopolut. Jyväskylässä polkuja on 10 ja ohjeet niiden löytämiseksi löytyvät kaupungin sivuilta täältä. Jaa kuva luontopolulta tunnisteella #polkuhaaste Twitterissä tai Instagramissa! Kaikki meidän #polkuhaaste-jutut löytyvät tästä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Powered by WordPress.com.

Ylös ↑

Matkailuakatemia

Päättyneen Suomat-akatemian ja nykyisen YritysLab-hankkeen yhteinen sivusto. Hankkeissa mukana laaja verkosto Suomen koulutusorganisaatioita.

Pipo silmillä

Lumeen rakastunut seikkailija

Reppu ja reissumies

retkihetkiä arjen seassa nautittavaksi

LUONTOHAASTE

Tartu haasteeseen ja lähde kanssamme seikkailulle Suomen luontoon!

Lähierä™

Luonto on lähellä

Paula's photo

Photos and about photography in Jyväskylä

A Blog About Adventure

retkihetkiä arjen seassa nautittavaksi

An Englishman in Finland: Blog

retkihetkiä arjen seassa nautittavaksi

Metsän suloisin paikka - Skogens ljuvligaste plats

retkihetkiä arjen seassa nautittavaksi

Pilkunviilaaja(ko)rento

retkihetkiä arjen seassa nautittavaksi

Yhteiskuntakriittinen puolue

retkihetkiä arjen seassa nautittavaksi

Elämäntapana Elämä

Kiivetään vuorille, juostaan alas, matkustetaan maailman ääriin.

Daphnion

retkihetkiä arjen seassa nautittavaksi

Tassut trailille

retkihetkiä arjen seassa nautittavaksi

Travellover

retkihetkiä arjen seassa nautittavaksi

Likely Gone Hiking

Moments from near and far

Polku

Outdoor Life Above the Arctic Circle

Reppu ja Reissumies Backpacker's Backpack

retkihetkiä arjen seassa nautittavaksi

Putkiaivomies ~ luonto kutsuu.

Retkeilyblogi suurella sydämellä.

Sinisen repun kirous

Hyvin pitkälti retkeilyä, ulkoilua, luontoaiheita, kaikenlaista näpertelyä ja kokeilua - ja joskus jotain muutakin!

Backroad Balkans

Never Stop Exploring

Reppuretkiä

retkihetkiä arjen seassa nautittavaksi

huippuretki.fi

retkihetkiä arjen seassa nautittavaksi

Naisretkeilyn koko kuva

retkihetkiä arjen seassa nautittavaksi

TIMOANTTALAINEN.COM

retkihetkiä arjen seassa nautittavaksi

KEAN RETKI

Kaupunkilaisneito etsii luontoaan

%d bloggers like this: