Jos metsään haluat mennä NYT!

Varoitus! Tämä juttu sisältää monta listaa!

Keskustelimme Heikin kanssa siitä, miten ei päästä vielä moneen kuukauteen kunnolla harjoittelemaan ulkona yöpymistä, kun sain päähäni, että EI. Minä en kökötä sisällä kevääseen! En suostu. Päätimme siis ottaa pienen askeleen ihmiskunnalle, mutta jättiharpauksen omalle retkeilyharrastukselle! Helppo päätös se ei ollut.

Vastaan:

  • Eilen puhuin jonkun kanssa siitä, miten on niin surkea sää ja kuinka hän odotti vain kesää.
  • Olen ajatellut olevani niin aloittelija, etten tohdi tänä talvena vielä antautua talviretkeilylle, vaikka olen omistanut lumikengät pian kymmenen vuotta, olkoonkin että ne ovat jostain syystä melko uudenveroiset.
  • Kai sitä pitää ensin osata kaikki kesäongelmat ratkoa?
  • Palellun vain, kun en mitään mistään ymmärrä!
  • Jos ei ole tehty yhtään pitkää kesävaellusta, ei kai sitä nyt voi lähteä talvella metsään?

Ai ei voi? Höpöhöpö. Me lähdemme metsään ensi tai sitä seuraavana viikonloppuna, vaikka on talvi ja vaikka emme ole olleet viikkoa kesävaelluksella, emme ole käyneet Lapissa emmekä osaa ihan täysin kaikkea kesäretkeilyyn liittyvääkään. Meillä on sentään kaikki perusvarusteet:

  • Lumikengät
  • Lämpimät makuupussit
  • Teltta
  • Talvivaatteet ja -kengät
  • Ruokaa ja tulentekovehkeet

Erittäin käyttökelpoiset listat esimerkiksi täällä ja täällä osoittavat, ettei talviretkeily eroa juurikaan kesäretkeilystä, mitä nyt vaatteitten ja nukkumisvälineitten kanssa on oltava tarkempi. Itse tein tämän ensimmäisen retken suunnitelman niin, että otamme mieluummin liikaa kuin liian vähän tavaroita mukaan. Taakan takia lyhensin kävelymatkaa melko minimiin eli valitsin yöpymispaikan läheltä parkkipaikkaa ja kun saamme perusleirin tehtyä, voimme tehdä siitä käsin retkiä ympäristöön. Tähän löytyi hyvä kohde läheltä kotia ja kerrommekin siitä ihan omassa kirjoituksessaan. Kun olen ”testannut” varusteitamme, osaan joskus myöhemmin pidemmän matkan retkelle varustautua juuri oikein.

Keskustelu on käyty, riskit on arvioitu. Tärkeintä oli tehdä päätös! Uskallamme myös perääntyä, jos sää näyttää aivan järkyttävältä. Me pääsemme nopeasti pois metsästä, mikäli esimerkiksi makuupussit osoittautuvat liian köykäisiksi.

Riskien huomioiminen

  • Valitsin yöpymispaikan suojaisan laavun vierestä.
  • Parkkipaikalle on lyhyt matka.
  • Me lähdemme kaksin, koska olemme kokemattomia eikä yksin telttailu ainakaan vielä nappaa.
  • Otamme reilusti ylimääräistä ruokaa ja vaatetta.
  • Kerromme ainakin parille kaverille, minne olemme menossa ja pidämme heidät ajan tasalla etenemisestämme.
  • Mukaan lähtee omien puhelimien lisäksi varapuhelin, joka pidetään lämpimässä ja käytettävissä.
  • Olemme retkellä vain yhden yön.
  • Kohteessa on hyvät merkityt reitit ja maasto on helppokulkuista.
  • Sääennuste näyttää leppoisaa pikkupakkasta ainakin tälle viikonlopulle.
  • Järki käteen: keskenkin voi lähteä pois, jos jotain menee pieleen!

Mitähän meiltä unohtui? Mitä jäi huomaamatta?

Palaamme asiaan vielä lähipäivinä tarkempien suunnitelmien kera ja ensi viikolla toivottavasti upeiden talvikuvien kanssa! Jos yhteydet metsästä toimivat, SAATAMME päivittää someen fiiliksiä!

– Anne

P.S. Kaikki rosmot, jotka nyt suunnittelette meille murtautumista, kun kerromme lähtevämme reissuun: kaikki arvokas on meillä mukana! Joten älkää vaivautuko!

One thought on “Jos metsään haluat mennä NYT!

Add yours

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Powered by WordPress.com.

Ylös ↑

Reppu ja reissumies

retkihetkiä arjen seassa nautittavaksi

LUONTOHAASTE

Tartu haasteeseen ja lähde kanssamme seikkailulle Suomen luontoon!

Lähierä™

Luonto on lähellä

Paula's photo

Photos and about photography in Jyväskylä

A Blog About Adventure

retkihetkiä arjen seassa nautittavaksi

An Englishman in Finland: Blog

retkihetkiä arjen seassa nautittavaksi

Metsän suloisin paikka - Skogens ljuvligaste plats

retkihetkiä arjen seassa nautittavaksi

Pilkunviilaaja(ko)rento

retkihetkiä arjen seassa nautittavaksi

Yhteiskuntakriittinen puolue

retkihetkiä arjen seassa nautittavaksi

Elämäntapana Elämä

Kiivetään vuorille, juostaan alas, matkustetaan maailman ääriin.

Daphnion

retkihetkiä arjen seassa nautittavaksi

Tassut trailille

retkihetkiä arjen seassa nautittavaksi

Travellover

retkihetkiä arjen seassa nautittavaksi

Likely Gone Hiking

Moments from near and far

Polku

Outdoor Life Above the Arctic Circle

Reppu ja Reissumies Backpacker's Backpack

retkihetkiä arjen seassa nautittavaksi

Putkiaivomies ~ luonto kutsuu.

Retkeilyblogi suurella sydämellä.

%d bloggers like this: