Firewatch – retkeilijän pelivalinta, osa 1

Meikäläinen odotti tiistaita 9.2.2016 suhteellisen innolla, sillä tuona päivänä julkaistaisiin Firewatch, Campo Santo-pelistudion ensimmäinen mestariteos. Peli julkaistiin sekä Steamissa että Playstation Storessa, eikä sitä oltu hinnalla pilattu. Jos nämä ensimmäiset lauseet eivät kerro sinulle mitään, älä huoli. Piti vain saada nämä perusasiat ensin sanottua.

Firewatch kertoo Henry-nimisestä miehestä, joka joutuu/pääsee töihin kansallispuistoon Wyomingissa. Hänen hommiinsa kuuluu metsäpalojen tarkkailu ja yleinen luonnonsuojelu. Mukanaan hänellä on kartta, kompassi, rinkka täynnä erinäisiä patikointitarvikkeita, sekä radiopuhelin, jolla hän pitää yhteyttä pomoonsa Delilahiin, joka vahtii koko operaatiota kaukana horisontissa sijaitsevassa tornissaan. Henryllä on myös oma torninsa, jossa hän koisii ja kerää voimiaan.

Haluankin hieman kertoa ensivaikutelmia tästä tekeleestä, sillä takana on vaivaiset 1,5 tuntia pelattavaa ja monen monta on vielä jäljellä. Pätkin siis kokemukseni muutamaan postaukseen.

Pelin alku on sen verran tarinapainotteinen, että se pitää itse kokea. En siis paljasta vielä siitä sen enempää. Sen verran kerron, että pelin musiikki on aivan mahtavaa ja sopii aina soidessaan sille tarkoitettuun paikkaan.

Firewatch on nätti. Todella nätti. Vaikka Playstation 4-versio tuppaakin välillä pudottamaan ruudunpäivitystä riippuen siitä, minne Henrynä katselet, ovat maisemat todella kauniita. Grafiikka on todella sarjakuvamaista ja maalauksellista. On upeaa nähdä omat vaelluskenkänsä katsoessaan alaspäin ja huomata kuinka Henry ottaa käsillä vastaan ohittaessaan puun läheltä. Se on kuulkaas virkistävää, kun pelihahmo ei ole vain leijuva pää, jos tiedätte mitä meinaan.

Yksi suhteellisen pinnallinen syy, miksi pidän tästä pelistä jo näin alkumetreillä, on että Henry on vähän pullukka. Ei mikään sairaalloisen lihava kaveri, mutta elintasokumpua on. Samaistun helpommin tähän tyyppiin kuin niihin ikikunnossa pysyviin supersankareihin, joita usein pääosissa näkee.

Pelissä on toki juoni ja siihen liittyviä tehtäviä, mutta tähän mennessä suurinta nautintoa on aiheuttanut yksi ensimmäisistä, jossa raportoidaan retkeilijöiden jättämää sotkua (kaljatölkkejä, vaatteita) Delilahille. Kyseessä on vielä porukka teinejä, joten kärttyinen vanha mies sisälläni oli innosta soikeana. Perkeleen nuoret, pois pihaltani!

Delilahin kanssa jutteleminen on myös suurta hupia ja onkin täysin pelaajasta kiinni, miten keskustelut etenevät. Mikäli olen ymmärtänyt oikein, vaihtoehtona on myös vaiti oleminen suurimman osan ajasta, jolloin tunnelma on täysin eri kuin hänen kanssaan vitsaillessa. Mutta koska omaan, varsinkin peleissä, todella korkean moraalin, tuppaan aina olemaan kiva ja vitsaileva ja blaablaablaa. Täytenä sosiopaattina oleminenkin on siis vaihtoehto – jokaiselle jotakin!

Todella lupaavalta vaikuttaa!

~ Heikki

P.S. Valitettavasti tämä ei ollut kaupallinen yhteistyö, mutta jos sellainen kiinnostaa, niin laittakaa pelejä tulemaan! Haha.

Kuvat otettu PlayStation 4-ruudunkaappaustoiminnolla.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s