Esittelyssä pakkasrukkaset

Joku voisi kuvitella, että mitäpä noista nyt vaahtoamaan, yksistä rukkasista. Ne vain sattuvat olemaan rakkaat ja ihanat. Niistä on muodostunut myös pieni ongelma, koska niitä voi pitää ainoastaan näillä kunnon pakkaskeleillä. Ne ovat ukin vanhat ja pienenä minulle uskoteltiin, että ne on tehty pystykorvasta. Sittemmin olen tullut lopputulokseen, että mahtaa eläin olla kuitenkin värjättyä lammasta, mutta saa toki olla koiraakin, minä olen ehdottomasti sitä mieltä, että jos ei koirasta tule rukkasia, niin eihän siitä jää mitään silitettävää muistoa.

Tähän kohtaan täytyy vielä hieman ihmetellä, ettei lampaan (tai sen puoleen lemmikkinä olleen koirankaan) karvainen puoli ole yleisemmin käytössä talvivarusteena. Eihän se kaikissa olosuhteissa pärjää tekokuidulle ja villalle, mutta esimerkiksi nämä hanskat ovat kätevät: sisään mahtuu isokokoinen älypuhelin ja näillä saa myös huomiota taksijonossa aamuyöstä. Pidän näitä joskus työpöydällä ja hauskuutan työkavereita, esimerkiksi Heikkiä (okei, rehellisesti sanoen vain Heikkiä), heiluttelemalla näitä ja puhumalla hassulla äänellä.

~ Anne

_MG_7244

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s