Kansallispuisto: Salamajärvi

Salamajärven kansallispuisto! Metsäpeuroja, ne sanoivat. Lintuja, sanoivat toiset. Uskomatonta suomaisemaa, kertoi kolmas.

Viikonloppu syksyllä säiden jo kylmetessä Salamajärven kansallispuiston soilla edellytti etukäteissuunnittelua.
Matkaan kansallispuistoon menee kotoa useampi tunti, joten vuokrasin auton, varasin majoituksen Koirasalmen luontotuvalta perjantai-illaksi, pakkasin mukaan koko vaellustarvikevarastoni ja ehkä tonneittain retkiruokaa. Mies pakkasi mukaan kameran ja vaihtokalsarit. Rehellisyyden nimissä hän kuitenkin joutui suuremman taakan kantamaan, joten häntä on kiittäminen retkemme onnistumisesta. Hän oli myös ties kuinka monennen syntymäpäivälahjani tänä vuonna eli vaelluskengät ostanut minulle (ja samalla myös itselleen), joten sittemmin jatkuvaan käyttöön päätyneet arvojalkineet piti saada liikkeelle.

Kiersimme lauantaina Vaatimen kierrosta vastapäivään. Pysähdyimme kaksi kertaa syömään ja muutaman kerran hieman istahtamaan ja silti meille tuli hieman hoppu loppua kohden. Saapuessamme yöpymispaikkaan Sysilammen varaustuvalle oli jo sen verran pimeää, ettei tahtonut kaikkia hirvikärpäsiä löytää vaatteista niitä vaihtaessa. Onneksemme oli tuvalla muitakin, reippaampia tulentekijöitä ja illan pimetessä nuotio valaisi pihapiiriä. Saunanlämmityslupa on vuokratuvan vuokraajille annettu, mutta jalat kieltäytyivät kantamasta puita saunalle taikka järvestä vettä, eikä hikikään niin kauheasti haitannut, joten syötyä pistimme mökkiin maate. Makuupussit riittivät syksyn lämpimillä keleillä, eikä mökkiä tarvinnut lämmittää, se olisi ollut liiallista meille kylmässä nukkumaan tottuneille. Uni tuli mukavasti. Nauratti nukahtaessa ajatus siitä, miten piti ottaa paljon tähtikuvia: ei otettu.

Totesimme vaahtokarkkien palavan ilolla, kun mies näpräsi kännykkää ja työnsi tikun liian likelle hiillosta. Niitä voi siis ottaa varasytykkeeksi matkaan, ja jos energiahukka iskee, voi niitä syödä. Erittäin monikäyttöinen varuste!

Hieman liikaa minulle oli se, että Sysilammen varaustuvan pihassa tuli kännykkään 4G:tä melkein täydet palkit ja vauhti olisi piisannut elokuvan katsomiseen. Onneksi varaustupa oli sähkötön, ressitön vyöhyke ja koko päivän kestänyt raitisilmasyvähengitys pisti illalla silmät nopsasti kiinni, aamulla taas oli liian kiire ihailemaan sumua suolla, joten surffailu jäi vähäiseksi. Jos kuitenkin haluatte ottaa diginatiivin teinin mukaan, ottakaa vara-akkuja tai jonkinlainen retkilaturi, sillä yhteys ulkomaailmaan on erinomainen!

Pitkospuut ovat mukavia kuljettavia, kun ovat niinkin tuoreita kuin Vaatimen kierroksella, osa vuodelta 2015 ja muutamia pätkiä edelliseltä vuodelta. Aihetta onkin, kun katsoin vieressä kulkevaa edellistä reittiä jollain suopätkällä: se oli limainen, liukas ja lahonnut. Reitit on merkitty hyvin, kansallispuisto on siitä turvallinen vaelluskohde lähes aina, ettei eksymisen vaaraa ole.

Suomaisemat olivat minulle uusi tuttavuus, metsissä on tullut kuljettua aiemmin. Salamajärvellä riittää suota, ja syksyllä värit ovat upeat, keltaisen oranssia ja joissain kohdin melkein punaista. Heikinjärvennevan reunalla on luontotorni, josta näkee kauas. Pystyin kuvittelemaan peurat suolla taistelemassa, kunnes äkkäsin niiden tuskin tarpovan nilkat kylmässä vedessä, kun vierellä on kuivaa metsää ilman häiritseviä tornissa tuijottavia turisteja.

Suuret suot, pitkospuut keskeltä aukeaa, täysi hiljaisuus. Ihmetys, pienuuden tunne ja kunnioitus luontoa kohtaan olivat päällimmäisiä tuntemuksiani. Kerrankin olin sanaton. Katsoimme toisiamme mieheni kanssa ja molempien kasvot loistivat riemua kaikesta siitä tilasta ympärillä.

Sunnuntaina tulimme Koirajärven länsipuolelta takaisin Koirasalmelle Vaatimen kierrosta pitkin. Upeat rakkakivikot eli minun mielestäni pirunpellot katkaisivat matkaa vielä loppupäässä. Kivikkoa silmänkantamattomiin, en tiedä voiko moisesta luonnonilmiöstä innostua kuin kaupunkilainen.

Reitin tasaisuus kartalla oli saanut meidät suunnittelemaan hulluja, ensimmäisen päivän yli puolikas Vaatimen kierros ja yöpymispisto Sysilammen varaustuvalle, kaksikymmentä kilometriä, sai polvet notkahtelemaan myös huonolla tavalla. Sunnuntaina vielä kymmenen kilometrin jälkeen autoa lähestyessäni tein polvelleni lupauksen: armaani, tästä lähtien joudut rasitukselle maksimissaan kymmenen kilometriä päivässä, ellei henkikultani ole heikoissa kantimissa ja sudet perässäni. Jos sudet syö, saat rauhasi välittömästi.

 

Salamajärven kansallispuisto on erinomainen kohde, jos haluaa hieman Lapin tunnelmaa, mutta Lappiin on liian pitkä matka. Siis esimerkiksi viikonloppuna. Tätä kirjoittaessa pitkospuilla tulvii, joten kumisaappaat ovat tarpeen, mutta sekin voi olla eksoottinen kokemus: joulu tai uudenvuodenaatto vetisellä suolla. Työkaveri oli käynyt juoksemassa Vaatimen kierroksen koiran kanssa, joten valoisa aikakin ehkä riittää, jos on tapana olla ripeä.

Lisää tietoa Salamajärven kansallispuistosta: Luontoon.fi. Omalle retkelleni käyttökelpoista tietoa löysin myös Jalkaisin-blogista. Olen kirjoittanut retkestä myös aiempaan blogiini Savon Sanomien blogiyhteisössä.

~ Anne S

4 Replies to “Kansallispuisto: Salamajärvi”

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s